Takaisin

Päiväkirja 2005

 

 
 

****

28.12.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään Lucas "pääsi" eroon villahousuistaan. Poika ehti niitä jo kasvattamaan lähes 5kk kunnes päätin viedä pienen miehen Outin käsiteltäväksi. Pienestä karhunpoikasesta kuoriutui jälleen valloittava leijona :) Kiitos Outi, jälleen kerran :)
 

Lucas ennen trimmiä, karvapylly :)

 

Lucas trimmauksen jälkeen, nättinä poikana...

 

17.-18.12.

 

 

 

 

 

****

Viikonloppu vierähti näyttelyiden parissa Helsingissä.

Duo oli ilmoitettuna sekä voittaja-05 ja pohjoismaidenvoittaja-05 näyttelyihin. Lauantain näyttelyyn oli ilmoitettu 15 länderiä saksalaisen Christofer Habigin arvosteltavaksi ja sunnuntaina norjalaiselle Anne-Mari Haugsten-Hansenille esittäytyi 13 länderiä.

Lauantaina Duo oli PN-3 saaden vara-cacibin ja sunnuntaina PN-4 ja jälleen vara-cacib arvoinen. Väkeä (niin koiria kuin ihmisiäkin) oli todella paljon. Tänä vuonna mielestäni järjestelyt oli erittäin onnistuneet. Kumpanakaan aamuna ei tarvinnut jonottaa ruuhkissa ja autonkin sai heti pysäköityä tai sitten osuin paikalle vain hyvään aikaan :)

Paljon Onnea kaikille voittajille!! :)

****

16.-17.12.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paljon Onnea Duolle ja sisaruksille: Rondolle, Intolle, Zeralle, Nerille, Netalle, Sannikkalle!!!

Duo viettää oikeasti syntymäpäiviään vasta huomenna (17.12.) sillä pikkuinen syntyi päivää myöhemmin kuin muut :)

****

10.12.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyviä ratoja ja pientä epäonnea...

Aikaisin lauantaina suuntasimme tyttöjen ja Lucaksen kanssa farmarin nokan kohti Lietoa. Määränpäänä oli Tsau-keskus jossa järjestettiin agility kilpailut. 3-luokille oli kaksi agility kilpailua ja molemmat tytöt pääsivät kilpailemaan pienen tauon jälkeen.

Ensimmäisen radan tuomaroi Salme Mujunen. Rata oli aika mielenkiintoinen keskellä kenttää oli kolme suoraa putkea poikittain myöskin kontaktiesteet: Aa ja keinu olivat edustettuna radalla. Itse en ole ikinä ollut Mujusen radalla ja hieman yllätyin radasta: positiivisessa mielessä :)

Ensimmäisenä lähtövuorossa oli minun koirista Bella. Bella teki hyvää rataa (kas kummaa...) Heitin Bellan Aan alla olevan pussiin ja lähdin hieman hätäisesti irtoamaan (kiire kun oli...) ja Bella kieltäytyi pussista eli viisi virhepistettä kiellosta. Pussista jatkettiin matkaa keinulle josta mentiin noin 90 asteen kulmassa putkeen. Oma ohjaukseni oli hieman hukassa edellisen virheen johdosta ja sain aikaiseksi putkelta kielon... Tulokseksi tuli 10 virhepistettä ja ajan alitusta -9,94.

Duo starttasi Bellasta melkein parin kymmenen koiran jälkeen. Oli todella mukavaa kun kahden koiran välillä oli niin paljon koiria. Oma keskittyminen molempiin koiriin onnistui huomattavasti paremmin. Duolle olin asettanut tavoitteeksi maaliin pääsemisen sekä sen etten tekisi samoja huolimattomuus virheitä Duon kanssa. Rata sujui oikein mallikkaasti Aan kontakti oli todella hyvä ja nopea, koira kääntyi ja oli koko ajan kunnolla hanskassa. Olin koko radan ajan Duo askeleen edellä ohjaukseni kanssa. Keinu oli hieman hidas. Sen otin oikein varman päälle ja aikaa kului muutama sekuntti enemmän. Tuloksena oli nolla ja ihanne ajan alitusta -12,89. Hyvä Duo, hyvä me!!!! :)))

Toisen radan tuomarotsi Johanna Nyberg. Rata oli ihan mukava. Hyllyttämisen mahdollisuuksiakin löytyi muutamista kohdista. Lähes kaikki esteet olivat hyvin edustettuina: Aa, puomi, putkia, okseri, hyppyjä, pussi...

Tällä radalla Duo starttasi ennen Bellaa. Duon rata oli hieno, upea, mahtava... Ohjattavuus oli myös toisella radalla todella hyvä, koira kääntyi hyvin ja itse olin koko ajan mukana touhussa. Puomin kontakti oli hyvä, pieni seisotus ja vapautus. Aan kontakti oli hyvä :) Koira juoksi suoraan alastulolle ja laski etujalat maahan ja piti pyllyn kontaktilla. Vaihdoin puolta ja pidin Duo kontaktilla. Duo hieman liikkui ja piti yhtä jalkaa kontaktilla, mutta ei lähtenyt ilman lupaani ja loppusuora häämötti: enää hyppy, kepit ja hyppy. Vauhdilla maaliin!. Jess toinen nolla, mahtavaa... Ilmoitustaululle ilmeni kuitenkin Duon saaneen viisi virhepistettä, sitä mietittiin oikein urakalla, että mistä se tuli?. Kielto oli ensimmäinen veikkaus. Lopulta kuitenkin ilmeni, että tuomari oli antanut kiellon aan alastulosta, koira oli ollut kokonaan maassa. Koira siis otti täydellisesti kontaktin, mutta pysäytin koiran kesken radan suorituksen maahan. Tuomari ei huomannut Duon yhtä pientä jalkaa kontaktilla. Tästä tietysti voidaan olla montaa mieltä, mutta minä pidän sitä edelleen hienona ja mahtavana nollana :))) Toinen nolla oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, argh!!!. Tuloksena: 5 virhepistettä ja -4,59 ajan alitusta.

Bella starttasi luokkansa viimeisenä. Tsemppaus Bellan radalle Duon suorituksen jälkeen oli äärimmäisen vaikeaa. Pieni harmitus takaraivossa Duon inhottavasta ja turhasta vitosesta painoi mielessä. Yritin kaikin tavoin saada itseni kunnon kisavireeseen. Bella suoritti radan bellamaisella varmuudella. Pientä ohjaus haparointia oli Aan jälkeen olevassa hypyssä ja kepeissä. Bella on muutaman kerran tehnyt hylkäyksen kohdassa jossa tullaan hypyltä ja pitäisi mennään suoraan seuraavalle esteelle. Bella on kääntynyt joko vasemmalle tai oikealle olevalle hypylle. Nyt otin tämän oikein varman päälle ja otin koiran oikein kunnolla hanskaan :) Tuloksena oli nolla ja ihanne aikakin alittui ihan mukavasti -5,10.

Summa summarum: Päivä oli aivan mahtava. Erityisesti mieltä lämmitti Duon kaksi onnistunutta rataa. väheksymättä tietenkään Bellan hienoa nollarataa!. Harvoin olen onnistunut näin hyvin molempien koirien kanssa samana päivänä, tästä on taas kiva jatkaa harjoittelemista... Tämän päivän jälkeen iski pieni kilpailukärpänen, voisimme kisata hieman useammin :)

****

06.12.

 

 

Itsenäisyyspäivän lenkki tehtiin Anun ja bordercollie Noomin ja irlanninterrieri Ruusan kanssa Paavolan metsiin. Koirat kirmailivat vapaina ja omistajillakin riitti keskusteltavaa :)

Kiitos lenkistä kaverit!

****

27.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntaina järjestettiin Forssassa joulunavaus jossa Forssan Pussikoirat osallistuivat joulukulkueeseen. Koiria oli kiitettävän paljon päässyt paikalle noin 15 kappaletta. Me olimme tietysti koko porukan kanssa osallistumassa kulkueeseen joka lähti kaupungintalolta kohti toria, pieniä mutkia ja kaarroksia tehtiin matkan varrella. Koirat käyttäytyivät todella hienosti ja ihmisiä oli tien varsille kerääntynyt todella paljon!. Oikein mukava joulunavaus :)

 

Valmistumassa kulkueeseen... Tytöillä oli tietenkin kulkuen aikana tonttulakit päässä :)

****

26.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina olimme lenkkeilemässä Anun ja koirien kanssa. Omistajat sekä koirat mukaan lukien nauttivat lumisesta metsälenkistä. Kiitos Anu lenkkiseurasta :)

 

Lumikoirat: Duo, Bella, Noomi, Lucas ja Ruusa

****

23.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koirien uudet nimikko takit ovat valmistuneet... Suuri kiitos ompelijalle ;))

Saanko esitellä:

Vauhti Bella uudessa takissaan...

Hirmu Duo...

Menijä Lucas...

 

ja koko jengi kuvassa :)

 

 

22.11.

****

8 kuukauden odotuksen jälkeen se saapui tänään postilaatikkoon!. FCI on hyväksynyt kennelnimi anomukseni :) Jos pentuja joskus tulee. Tulevat ne olemaan upeita Beduar's koiria ;))

12.11.

 

 

 

 

 

 

****

Käväisimme Kirkkonummella agility kilpailuissa (vain hyppyrata). Molemmat tytöt oli ilmoitettu kisaan. Rata oli mukava, pari pahaa paikkaa putki hullulle koiralle ja erikoinen keppikulma.

Duo meni radan luokan ensimmäisinä ja tulokseksi tuli 15 virhettä. Kaksi kieltoa kepeiltä, ekalla kerralla väärään väliin ja sitten pyöri keppien edessä. Asiaa olisi helpottanut jos olisin edes käskyttänyt, mutta ei seisoin ihan tuppisuuna... sekä yksi erikoinen riman pudotus, ponnisti todella kaukaa ja suoraan päälle... Turhia virheitä tuli, mutta olin todella tyytyväinen rataan muuten. Kertaakaan Duo ei edes katsonut putkiansoja, jotain olemme sentään oppineet :) ja ohjattavuus oli todella hyvä.

Bella starttasi luokan loppu päässä ja rata oli todella hieno, upea, mahtava. Ohjattavuus oli aivan mainio ja vauhtiakin löytyi kunnnes... Viimeisillä esteillä tultiin renkaalta edessä oli suoraan u-putki, sinne ei pitänyt mennä vaan kääntyä jyrkästi oikealle hypylle. Arvaatte miten kävi... Bella kosahti suoraan putkeen!. Oma vartalo oli hieman "kasassa" putken suuntaan ja sinne neito paineli tyytyväisenä neljä estettä ennen maalia ja nolla alla...Harmitus oli todella suuri!. Jos pystyin ohjaamaan Duon tuon ansan ohi ei minulla olisi pitänyt olla mitään vaikeuksia Bellan kanssa, mutta... Taisi olla liian kova kiire ja tunne nyt tulee nolla. Argh!!!. Täältä ei päästy kuin ylöspäin :)

****

06.11.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuntasimme auton nokan kohti Turkua jossa ATT järjesti epäviralliset agility kilpailut (luokat: mölli, 1-luokka, avoin). Oli aivan mahtavaa päästä lähes kahden kuukauden kisatauon jälkeen radalle. Bellan ja Duon ilmoitin kilpailun ulkopuolelta medi 1-luokan radalle. Sillä saavuimme juuri sopivasti ennen radan rakennusta paikalle eikä tarvinnut kauaa odottaa omaa vuoroa. Avointen rata olisi alkanut vasta muutaman tunnin kuluttua.

Rata oli oikein mukavan oloinen, sopivan virtaviivainen jossa oli pari hieman hankalampaa kohtaa, mutta ei olleenkaan liian vaikeita :) Duo sai kunnian aloittaa medi luokan. Ennen omaa vuoroaan otin hieman tokoa ja Duo toimi todella hyvin. Ei ollenkaan kuuma höyrypää vaan oikein rauhallinen neito ;) Jätin muutaman hypyn taakse ja otin vastaan puomi meni aivan nappiin, hirveätä vauhtia suoraan päähän ja pysähdys. Samoin aa-esteellä jonka palkkasin heittämällä namin ja  Duo sai vähän aikaa olla kontaktilla ennen kuin vapautin. Tuloksena oli nolla ja ajan alitusta -12,04. Duon ongelmana on ollut hitaat kontaktit joka on johtunut epävarmuudesta. Tuntuu, että alussa Duolla oli hirveän vaikeata pysähtyä ja oli hieman tyyliin "jos mä nyt pysähdyn kun mami niin sanoo" ja valui porras portaalta aan sekä puomin alas. Tämän ongelman olemme nyt saaneet pois ja kontaktit suoritetaan huomattavasti vauhdikkaammin kuin ennen. Bella starttasi luokan viimeisenä ja oikein puhkui intoa päästä radalle. Rata sujui oikein mallikelpoisesti, puomin alas tulon palkkasin ihan varmuuden vuoksi. Oikein huomasin Bellan yllättyvän, että "wau! täältä sai namia!" :) Hetken jo luulin koiran tukehtuvan makkaran palaseen, sen verran hölmistynyt oli neidin ilme... Radalta tuli nolla ja ajan alitusta -13,46.

Näiden ratojen jälkeen sain olla tyytyväinen, paremmin ei olisi voinut mennä :) Kyllä niitä virallisiakin kisoja voisi taas alkaa katsomaan ;)

****

 

03.11.

 

 

Torstai iltapäivän vietimme Anun ja koirien kanssa agility harjoitusten parissa. Teimme pari erilaista rataa jota harjoittelimme ahkerasti. Koirat olivat aivan innoissaan päästessään hieman hyppelemään :) Reenien lopuksi menimme vielä yhdessä lenkille Paavolan metsiin, missä koirat saivat juosta vapaana. Oikein mukava päivä eikä pieni vesisade haitannut yhtään menoa :) Kiitos Anu ja koirat: Noomi ja Ruusa treeni- ja lenkkiseurasta!

****

02.11.

 

Olimme lenkkeilemässä Emmin ja Jarkon kanssa Jokioisten metsissä mukana oli tietysti kaikki koirat: Bella, Duo, Lucas ja Stella sekä Elli. Ilma oli erittäin kaunis ja koirillakin näytti olevan hauskaa keskenään :) Kiitos Emmi ja Jarkko lenkkiseurasta!

****

28.-30.10.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pidennetty viikonloppu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti.

Perjantai aamuna pakkasimme koirat Anun tila-auton takapenkille... (Fiat Punto). Siellä viisi kaverusta: Noomi, Ruusa, Bella, Duo ja Lucas ihmettelivät matkamme tarkoitusta. Matkamme kohde oli Turku ja agility harjoitukset hallissa jonka olimme vuokranneet käyttöömme treenejä varten. Matkamme maskoteiksi olivat tulleet Lucas ja Ruusa. He saivat olla kuunteluoppilaina :)

Teimme kolme erilaista rataa jotka olivat mukavan haastavia. Oli todella hienoa päästä pitkästä aikaa reenaamaan oikein kunnolla eikä pieni flunssan poikanen haitannut liiemmin harjoitusta. Olin erittäin tyytyväinen Bellaan ja Duoon jotka menivät jälleen todella hienosti. Nämä kaksi ovat kyllä todella erilaisia ohjattavia. Sen sai jälleen todeta. Siinä missä Duo kääntyy pienemmästäkin vartalon liikkeestä ja tekee pienet kaarrokset saa Bellan kanssa todella vääntää ja tehdä töitä, että saisi kunnolla kääntymään. Bellan kanssa on näitä käännöksiä ja välistä vetoja alettava harjoittelemaan oikein kunnolla, jotta saataisiin kaarrokset mahdollisimman pieniksi. Erityisen iloinen olin molempien koirien keppien sisään menoista, jotain on selvästi jäänyt kesästä takaraivoon :) Kotimatkalla takapenkillä oli viisi onnellisen väsynyttä koiraa :) Kiitos Anu treeniseurasta!!!

Lauantaina oli tarkoitus lähteä Paraisille ryhmänäyttelyyn johon Duo oli ilmoitettuna valioluokkaan. Valitettavasti näyttely jäi väliin :( Aamuyöllä heräsin aivan hirveään oloon: nenä vuosi, yskitti ja vuorotellen kylmä kuuma kylmä kuuma. Olin tullut entistä kipeämmäksi. Pitkän harkinnan jälkeen päätin etten lähde ajamaan yli 100km matkaa näyttelyyn. Harmitus oli aivan suuri :( Lauantai ja sunnuntai meni peiton alla lepäilen ja flunssaa parantaen.

****

21.-22.10.

 

 

 

 

Koirakavereiden viikonloppu...

Perjantaina olimme pitkästä aikaa Anun ja bordercollie Noomin ja irlanninterrieri Ruusan kanssa pitkällä lenkillä. Koirat olivat varsin innostuneita jälleen näkemisestä eikä pieni vesisade paljoa haitannut menoa :)

Lauantaina lenkkiseurana oli Tuija ja schapendoes pojat: Höpi, Fasu ja Hile. Lenkkimme suuntautui lähimetsiin jossa saimme pitää koiriamme vapaana. Koirat todellakin nauttivat toistensa seurasta, varsinkin Lucas oli onnesta sekaisin kun sai nähdä Hileen :)

Oikein paljon kiitoksia Anulle ja Tuijalle mukavasta lenkkiseurasta :)

****

15.-16.10 Viikonloppua vietimme ahkerasti haravoiden Tammelassa "Reinon paikassa". Minä haravoin ja koirat toimivat pikku apureina (tai tuholaisina...) Koimme melkoisen yllätyksen kun pihalla häärimme. Paikallinen hirviseura oli aloittanut äänistä päätellen hirvestyksen. Koirat ei äänistä ollut moksiskaan ainut joka taisi olla pikkuisen hermostunut olin minä (tietenkin...). Äänet vain vahvistuivat, hetken kuluttua pihan poikki saapasteli iso joukko hirvimiehiä pyssyjen kanssa... Kun miehet olivat lähteneet kului puolisen tuntia kun pensaissa alkoi rytisemään ja pihan poikki juoksi kolme hirveä!. Oli siinä minä ja koirat pikkuisen ihmeissään... Koirat katsoivat vaan, että mitä hevosia tuossa meni ja jatkoivat puuhastelujaan (kuoppien kaivamista) varsinaisia hirvikoiria! :D

****

10.10.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyviä uutisia...

Heti maanantai aamuna suuntasimme auton nokan kohti Tamperetta. Kaikille kolmelle koiralle oli varattuna Veteristä silmäpeilausaika ja Duolle myös terveyspiikki (rabies). Ennen peilausta koirille laitettiin silmätipat jotka saivat vaikuttaa ensin silmissä 15 minuutin ajan. Olin aika hermostunut, mutta aivan turhaan...

Ensin oli vuorossa Duo. Eläinlääkäri tiiraili silmät hyvin tarkkaan ja totesi silmät terveiksi. Samalla Duo sai myös rabiesrokotuksen. Lucas pääsi seuraavana tarkasteltavaksi ja lääkärisetä tutki silmiä todella pitkään... Olin jo huolestua kunnes lääkäri totesi, että tipat ovat menneet silmiin hieman huonosti. Sai kuulma oikein tiirailla, että jotakin näkisi *huoh*  ja terveet oli pikku pojankin simmut. Viimeisenä vuorossa oli Bella. Bella olikin porukasta ainoa joka oli hieman stressaantunut (läähätti) mutta antoi kuitenkin hyvin katsoa silmät ja terveiksi todettiin myös Bellan silmät. Kerta kaikkiaan olen aika onnellinen :)

Vastaanotolla oli myös vaaka joten päätimme hieman punnita koiria. Uusi rasvaisempi liha on todellakin tehnyt tehtävänsä... Duo oli saanut massaa lisää kilon verran, painoa neidin rungossa on tällä hetkellä 11,2kg. Myös Bellaan ruoka oli vaikuttanut suotuisasti sillä painoa oli tullut 2,5 kg lisää :O Laihalta Bella vieläkin näyttää, mutta vielä koskaan se ei ole painanut yli 8kg elämänsä aikana ja nyt mittari näytti 8,5 kg :))) Myös Lucakselle ruoka oli tehnyt tehtävänsä ja poika painoi lähes 7kg. Koko kolmikko oli onnistunut lihomis tehtävässään. Varsinkin tytöille tämä oli todella positiivinen asia. Tytöt saavat jatkaa mässäystä kun Lucas joutuu pienelle linjojen etsintä kuurille, poika parka ;)

****

08.10.

 

 

 

 

Olimme tyttöjen kanssa Forssan Pussikoirien järjestämässä agility koulutuksessa. Vierailevaksi kouluttajaksi oli kutsuttu Turusta (ATT) Pekka Käär. Koulutuspäivänä koirat olivat jaettu 4 eri tyhmään jossa koiria oli aina 4/ryhmä. Jokainen ryhmä sai harjoitella 1,5h kimurantteja kuvioita. Bella ja Duo oli mukavasti laitettu eri ryhmään. Kerrankin oli mukava keskittyä vain yhteen koiraan ja suunnitella radat koira kohtaisesti ja turhaa murehtia koiran vaihtoa  yms.  Päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisa ja pieniä vinkkejä tarttui myös korvaan taakse.

Olin suunnattoman onnellinen siitä miten tytöt menivät. Bella oli hyvin reipas ja teki todella hienoja ratoja. Nyt alkaa näyttämään siltä, että Bella alkaa ihan oikeasti irtoamaan kunnolla. Duo meni mahtavasti!, minun pikku tryffelipossuni :) Duon ratojen jälkeen olin aivan hekumoisssani, tämä on minun koirani... Kyllä taas sai todeta, että kyllä minulla vaan on aikamoiset koiruudet :))

****

07.10.

 

 

Päivän hyväteko tehtiin tänään sillä lahjoitimme paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle eläinten päivän kunniaksi palkintoruokiamme ja tavaroita. Kuivaruokaa lahjoitimme lähes 20 kg ja muutamia purkkiruokia, erilaisia luita, shampoota... Kaikennäköistä tavaraa jota palkinnoiksi olemme voittaneet ja syystä tai toisesta emme ko. tuotteita ole käyttäneet. Avustuksemme otettiin ilolla vastaan. Itselle tuli tämän jälkeen aivan mahtava olo. Tätä täytyy ruveta tekemään useammin!!

****

05.10.

 

Tänään se saapui!. Duon ensimmäinen cacib vahvistus Turun Kv-näyttelystä :)) Toivoa on, että loputkin vahvistukset voivat vielä tulla, joskus...

****

03.10.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oikein hyvää syntymäpäivää kaikille sisaruksille: Juulille, Vapulle, Lyytille, Niilolle, Terrille ja Kamulle!.

****

25.09.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaverit lähdössä lenkille: Bella, Lucas, Duo, Elli ja Stella

Perjantaina ja sunnuntaina olimme lenkkeilemässä hyvän ystäväni Emmin ja hänen koiriensa: weimarinseisoja Stellan ja brasilianterrieri Ellin kanssa. Lenkkimme suuntasi molemmilla kerroilla Jokioisten metsiin jossa saimme nauttia värikkäästä syksystä. Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja samaa mieltä taisi olla myös koirat :) Minä sain lenkiltä myös tuliaisia, hirvikärpänen matkasi hiuksissani kotiin... Kiitos Emmi hyvästä ja rentouttavasta lenkistä!.

****

 

24.09.

 

 

Tänään piipahdimme Turussa Att:n järjestämissä agility kilpailuissa. Molemmat länderit oli ilmoitettu yhteen starttiin. Duo joutui kuitenkin jäämään kotiin juoksunsa takia. Pertti Siimes oli kehitellyt varsin ovelan oloisen 3-luokan radan jossa ei liiemmin suoraa ollut. Ennen strarttia jännitin aivan hirveästi, en ole varmaan ikinä jännittänyt niin paljoa!. Tämä varmaan johtui siitä, että emme olleet päässeet harjoittelemaan minun opiskelujeni vuoksi melkein kahteen viikkoon. Tuntui, että ohjaus ja kaikki muukin oli aivan hukassa. Bellan kanssa alkurata sujui varsin mallikkaasti, mutta sitten katosi hieman mopo käsistä ja tuloksena hylly. Bella valitsi tiukassa kulmassa väärän hypyn, toki minäkin olisin voinut asian eteen jotakin tehdä esim. ohjata ja käskyttää... :)

****

 

20.09.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään se sitten vihdoin ja viimein saapui postissa,  puolen vuoden odotuksen jälkeen. Duon Eestin Muotovalio tittelin vahvistus (diplomi) ja ruusuke. Pieniä ongelmia oli matkan varrella. Lähetin anomuksen maaliskuussa ja kun mitään ei kuulunut 3 kuukauden aikana (Lucaksen vahvistus tuli kuukaudessa...) lähetin hieman viestiä Eestin Kennelliitolle. Kävi ilmi, ettei he ole saanut koko kirjettä. Ei muuta kuin uusi kirje Eestiin ja tällä kertaa kirjattuna. Puoli vuotta kesti, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan!. Mielenkiinnolla odotan koska tulee meidän ensimmäiset cacib vahvistukset, yhtäkään emme ole vielä saaneet...

****

 

17.-18.09.

 

 

 

 

Ihanan vapaa viikonloppu ja ilmatkin oli mitä mainioimmat :) Viikonloppu kului mukavasti lenkkeilen metsissä sekä perunan nostajaisissa, missä tytöt ja Lucas olivat myös pikku apureina (tai tuholaisina ihan miten vain :) Tytöille tein jäljet jotka ajettiin erittäin hyvin. Varsinkin Duo on kehittynyt aivan mahdottomasti, pikku tryffelipossu...

Luonto on todella ihmeellinen aina välillä... Sen saimme jälleen kokea viikonloppuna. Duon normaali juoksu kierto on ollut noin 8 1/2 kuukautta eli juoksua odotimme joulukuuksi. Likka päätti aloittaa juoksunsa 2 1/2 kuukautta aikaisemmin... Tämä tuli todella yllätyksenä. Pieniä vinkkejä neiti alkoi antamaan jo viikko sitten, mutta en silti kuvitellut juoksun vielä alkavan!. Mahdollinen astutus tulee siirtymään keväälle.

****

 

11.09.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai aamuna koitti lähtö jälleen Janakkalaan. Tosin tällä kertaa emme olleet matkalla agility päiville vaan kilpailuihin jossa ratkottaisiin myös Etelä-Hämeen Piirinmestaruus 2005. Me kaikki kolme: minä, Bella ja Duo saimme osallistua ensimmäistä kertaa piirinmestaruuskilpailuihin. Luokkajärjestys oli käänteinen jolloin 3-luokka aloitti päivän.

Ensimmäisenä oli tavallinen ylimääräinen agilityrata jonka tuomaroitsi Ritva Herrala, osallistujia medi 3-luokassa oli 17 kpl. Rata oli ihan mukavan oloinen, mutta ei mikään vauhti rata vaan pientä vääntöä joka kohdassa. Ensimmäisenä oli vuorossa Bella. Bella teki hyvää ja kuuliaista rataa ehkä pientä aamukankeutta tai väsymystä oli havaittavissa. Ei aivan parasta menoa, mutta tasaisen varmaa. Tuloksena oli 0 ja -2,33 alle ihanneajan. Duo starttasi heti 5. koiran jälkeen Bellasta. Havaittavissa oli pientä innostusta... Sillä jo autosta päästyään Duo nakersi hihnansa poikki (?!?) Tätä neiti ei kyllä ole harrastunut liiemmmin... Lähtö sujui hyvin, mutta toiselta esteeltä ohi ja kolmannelta, ennen kuulumatonta!. Nyt näyttää siltä, että vuoden päivät ollaan käytetty äänetöntä ohjausta jotta saisin Duon enemmän minun lähelleni ja katsomaan minua. Nyt näyttää siltä, että tottelee jo aivan liian hyvin... Joten täytynee aloittaa jälleen kunnon käskyttäminen!. Tämän havaitsi myös seurakaveri (coach) joka antoi pientä palautetta radan jälkeen. Lopputuloksista selvisi, että 4 koiraa oli tässä luokassa tehnyt puhtaan nollan ja meidän Bella-Neiti oli kolmas, yess!!!.

Toinen agilityrata oli Tr-kisa ja samalla piirinmestaruuskilpailun karsintarata. Tuomarina toimi jälleen Ritva Herrala. Kilpailijoita medi-luokassa oli yhteensä 23 koiraa josta 11 koiraa oli E-H Piirinmestaruus alueelta. Rata oli jälleen oikea vääntö rata, missä koira ei päässyt täyteen vauhtiin. Pahin kohta oli aa-este jonka alla oli u-putki. Kaksi kertaa piti mennä aalle ja yhden kerran osua putkeen. Tämä tuotti pientä päänvaivaa rataan tutustumisessa, miten saisin putkihullun Duon aalle entä Bellan?. Duo pääsi starttaamaan melkein paalulta, paikalta numero kaksi. Aloitus meni hyvin ja alkuesteet. Duo oli menossa jo putkeen kun lähdin liian aikaisin liikkeelle ja Duo kääntyi suulta takaisin, putkelta kielto. Siinä vaiheessa ote hieman herpaantui ohjaamiseen, mutta loppu rata meni ihan ok:sti, kontatktit otettiin kunnolla ja seisotettiin. Kolmanneksi viimeinen rima tippui voimakkaan leikkauksen vuoksi. Tuloksena siis 10 ja hieman yliaikaa seisottamisesta. Lippu toiselle kierrokselle saatiin, hyvä niin. Bella starttasi inhottavasti luokan viimeisenä. Bella teki jälleen tasaisen varmaa rataa kunnes otteeni hieman herpaantui. Pieni hymynpoikanen levisi huulille kun sain Bellan oikein aalle enkä ansa putkeen  ja unohdin hetkeksi koiran. Aan alastulo napsahti (mikä Bellalle on todella harvinaista!) Ehkä voisi avata suunsa ja käskyttää, mutta ei... ;) Loppurata menikin sittten hyvin ja aan alastulo otettiin toisella kertaa mallikkaasti. Bellalle tuloksena 5 ja ajan alitusta -4,56 ja myös Bellan kanssa toiselle kierrokselle :)

Mestaruus ratkaistiin hyppyradalla (tr-radan ja hyppärin yhteistulos) jota tuomaroitsi jälleen Ritva Herrala. Medi-luokasta mukaan pääsi toiselle kierrokselle 7 koiraa. Ensimmäisen startin jälkeen Bellan sijoitus oli kolmas heti nollan tehneiden Jarin ja Kimin jälkeen. Rata oli oikein mukava ja virtaviivainen, lopultakin :) Duo sai aloittaa ensimmäisenä. Duon kanssa yhteispeli sujui hyvin, tosin muutama turhan pitkä kaarre tuli tehtyä jossa meni aikaa. Duolle tulokseksi nolla ihanne ajan alittuessa -4,19. Bella starttasi kolmanneksi viimeisenä. Sen verran hyviä ratoja aikaisemmat olivat tehneet, että nolla olisi tehtävä jos palkinnoille haluaisi. Bella meni hyvin ja kuuliaisesti. Minä tietysti hieman varmistelin... Tulokseksi tuli nolla ja -4,21 alle ihanne ajan.

Loppujen lopuksi sijoituimme Bellan kanssa Etelä-Hämeen Piirinmestaruuskisoissa toisiksi :)) Duo sijoittui loppu tuloksissa viidenneksi. Hieno päivä kerta kaikkiaan... Onnea Kim ja Vili (EHPM1) ja Suvi-Tuuli ja Aku (EHPM3)!

Ensimmäisen radan palkintojen jako, sij. 3

Etelä-Hämeen Piirinmestaruus sij.2 :))

Bellan poseerausta kotipihalla...

10.09

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****

Tänään oli vuorossa ländereiden agility päivä Janakkalassa. Matkaan starttasimme heti lauantai-aamuna sillä ohjelma alkoi heti 10.00 lämmittely-luennolla (ihmisille suunnattu), mikä oli todella hyödyllinen. Vielä kun itse muistaisi joka kerta ennen kisoja/reenejä lämmitellä itsensä kunnolla, varsinkin talviaikaan!. Itselläni kun on nuo molemmat polvet leikattu ja nivusen kanssa on ollut aika ajoin ongelmia (vanhoja vaivoja yleisurheilu ajalta)

Ryhmät olivat jaettu tasoluokittain ryhmiin (2-3lk). Me harjoittelimme Bellan ja Duon kanssa B-ryhmässä jossa meidän lisäksi olivat myös Aku, Roope, Melli ja Reetta. Harjoittelua tapahtui kahdella kentällä 1,5h Heinin valvovan silmän alla jonka jälkeen menimme Kaisan oppeihin. Jälleen sai viisastua ja korvan taakse tarttui monta hyvää vinkkiä. Varsinkin Kaisan neuvot Bellalle olivat todella hyviä, koira muuttui silmissä ;) Todella mukava päivä länderistien kanssa, näitä saisi olla useammin!.

Bella ja Duo omaa vuoroaan odottamassa...

Bellan veli: Kamu (KF Terracotta)

koiratolppa :) +Duo sekä Itu ja Nasu

Välillä kuhertelua poikien kanssa ;) Duo ja Eetu

****

03.-04.09.

 

 

 

Pitkästä aikaa oli aivan vapaa viikonloppu :) Koirat olivat alkuviikon tutustumassa jälleen Helsingissä asumiseen. Olin jälleen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin käyttäytyviä koiria minulla on :) Kerrostalo on remontin keskellä ja vieraita miehiä kävi vaihtamassa ikkunat uusiin, porasivat ja hakkasivat karmeja irti. Koirat olivat todella hienosti aivan kuin mitään meteliä ei olisi ollutkaan. Itse sai kyllä pitää korvista kiinni... Viikonloppuna suuntasimmekin mummolaan Susikkaalle (Tammela) jossa koirat saivat kirmailla pitkin peltoja ja metsiä. Tytöt ja Lucas pääsi tutustumaan myös kauran puintiin. Kauran puinti olikin aika jännittävää sillä puimuri syttyi tuleen...! Ihana akkujen lataus viikonloppu :)

****

28.08.

 

 

 

 

 

Määränpäänä sateinen Helsinki ja Kaivopuisto jossa järjestettiin kromfohrländereiden 50-vuotis juhlanäyttely. Ilma ei ollut mitenkään paras mahdollinen... Vettä tuli koko ajan kuin saavista kaatamalla, ukkonenkin pääsi näyttämään muutaman kerran luonnonlahjansa.

Itse näyttelyyn Kari Järvisen arvosteltavaksi oli ilmoitettu 36 kpl ländereitä (17 urosta ja 19 narttua). Duo oli lopulta kovassa valioluokassa neljäs :) Ihan mukavalla arvostelulla. Turkista ja leveistä etuliikkeistä tuli pientä sanomista. Turkki on Duolla tällä hetkellä todella lyhyt. Sitä yritetään kasvattaa, joka on aika hidasta puuhaa. Duolle kun tuo turkki ei kasva aivan nopeinta tahtia. Etuliikkeet ovat edelleen levät leveän rintakehän vuoksi. Takapäähän pitäisi keksiä jokin levitys keino tai vastaavasti eturintaan pienennys ;) Duo oli osallisena myös Jazzmon kasvattajaluokassa joka oli toinen kunniapalkinnon kanssa :) Vaatteista ei pahemmin kuivaa kohtaa löytynyt ja niin koirat kuin minäkin olimme kirjaimellisesti uitettuja. Tämän päivän jälkeen flunssa ei ainakaan päässyt parantumaan päin vastoin...

****

27.08.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään matkasimme Lempäälään agility kilpailuihin. Koko edellisen illan mietin lähdenkö kisaamaan vai en. Ensimmäinen koulu viikko Helsingissä (Yliopisto) ja koirat joutuivat olemaan koko viikon Forssassa. Lisäksi perjantai-iltana iski flunssa. Kurkkukipeänä ja nuhaisena sekä pienessä kuumeessa päätin kuitenkin lähteä matkaan. Ensimmäisenä oli tavallinen rata jota tuomaroi Johanna Nyberg. Rata oli muuten erittäin kiva, mutta heti alussa oli varsin kimurantti kohta: keinu josta suoraan oli u-putki. Sinne ei tietenkään pitänyt mennä vaan kepeille jotka olivat samaan suuntaisesti kuin keinu. Kepeille meno olikin yhtä taiteilua yrittäen välttää molempia putkien suita... *huoh*

Ensin oli vuorossa Bella. Olin suunnitellut meneväni Bellan kanssa valssaamalla kepeille. Noh, voitte arvata miten kävi... Ohjasin Bellan tietenkin sillain miten olin suunnitellut ohjaavani Duon. Ei hätää!. Bella meni aivan loistavasti kepeille sisään ja loppu rata menikin sitten tarkkaa nollaa varmistaessa. Sitten oli vuorossa Duo... Jo ennen rataa sanoin, että keinun jälkeen voisi olla mikä muu tahansa este houkuttimena kuin putki... Duo meni alun hyvin. Keinun laskeutuminen oli hidas ja jäin hieman sitä pällistelemään. Käsi nousi hieman ja humpsis Duo oli putkessa... Eli Duolle hylly.

Arvaatteko mitä?!?. Lopputuloksista ilmeni, että Bella oli voittanut tämän radan nopealla nollalla :)) (-4,21) seuraavalla aika oli -2,20. Aivan mahtavaa!!. Meidän toinen nollavoitto kolmosluokassa ;))) (17kpl 3-lk:ssa)Ensimmäisen nollan saimme 18.09.2004 melkein heti kun olimme nousseet kolmosluokkaan. Eli Bellalta puuttuu enää yksi nollavoitto Fin Ava-tittelistä :) Ensimmäisen ja viimeisen nollavoiton välissä täytyy olla vuosi ja yksi päivä väliä eli Bella voisi mahdollisesti valioitua 19.09.2005 jälkeen.... Tämä antaa taas lisäinnostusta harjoittelemiseen. Mitään paineita en kuitenkaan ota valioitumisesta, laitan sen ensi vuoden projektiksi :) Tänä vuonna meillä ei ole enää muutenkaan kuin muutama kilpailu jäljellä.

Ennen seuraavaa rataa joka oli hyppyrata (tuomari Johanna Nyberg) tuli vettä kuin saavista... Eihän minulla tietenkään ollut kunnollisia sadesuojia ja autokin oli kaukana kilpailupaikasta. Siellä sitten sateessa litimärkänä... Koirilla oli onneksi hyvät oltavat häkissä missä oli vedenpitävä huppu. Harmi kun en mahtunut sinne suojaan... ;) Hyppyrata vaikutti varsin mukavalta, mutta jälleen oli aika jännä keppikulma. Ei kuitenkaan niin paha kuin edellisellä radalla (ei ansa estettä). Lähtö tapahtui käänteisessä järjestyksessä jolloin Duo starttasi ensimmäisenä. Tuloksena oli kaksi kieltoa hypyiltä. En malttanut viedä loppuun asti, mikä kostautui. Duon rataan olin erittäin tyytyväinen muuten. Bella oli oikea unelma... En ole vielä kertaakaan nähnyt Bellan menevän niin kovaa ja pienillä kaarteilla. Aivan uskomatonta menoa!. Arvaa miten meidän kuitenkin kävi... Oltiin tulossa suoralta putkelta jonka jälkeen oli enää pari välistä vetoa ja kaksi hyppyä. Olin kovaa vauhtia juoksemassa maaliin kun Bella otti ja meni lähtöhypyn... Mitä jätin selkäni taakse, mutta en yhtään olettanut... Arvaa harmittiko toiseksi vikalla esteellä ja muuten niin täydellinen rata... Varmasti oltaisiin sijoituttu, mutta ei makeaa mahan täydeltä :) Loppu tuloksissa ilmeni myöskin, että Duo oli hylkääntynyt. Sitä hieman ihmettelin kunnes minulle kerrottiin että kielto tuli viimeiseltä sarjaesteeltä jolloin koko sarja olisi silloin pitänyt suorittaa kokonaan uudelleen ja minä jatkoin seuraavalle esteelle... Liian paljon muistettavaa, ei tuollaista voi muistaa ;) Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan loistava päivä!!! B)

Lempäälän leiriytyminen ennen vesisadetta...

Minä ja Bella palkintojenjaossa, voitto kotiin :)

Öhöm... Mitäs tuli voitettua?!? ;)

15.-21.08.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****

Vietimme ansaittua kesälomaa ennen kuin opiskeluni jatkuisi Helsingissä. Loma viikko meni todella nopeasti niin kuin lomalla on yleensä tapana tehdä... Vietimme aikaa mökillä Ohtisissa (Hämeenlinnan lähellä) missä koirat todellakin nauttivat olla. Duo löysi uuden herkun: vadelmat... Niitä likka sitten poimi ihan itse pensaista ja laittoi parempiin suihin ;) Myöskin keppien heitto ja kaikenlainen möyriminen/kaivaminen oli tyttöjen ja Lucaksen mielestä erittäin kivaa!. Myös jälkimetsään päästiin muutaman kerran. Duo ajoi jäljen todella tarkasti ja hyvin. On kehittynyt aivan huimasti. Myös Bella ja Lucas jäljesti ihan mukavasti :) Mökkireissun jälkeen kotona oli pari päivää  kolme erittäin väsynyttä koiraa...

Lomaan kuului myös agility jota kävimme harjoittelemassa tyttöjen kanssa Turussa, Leinosen Janitan opeissa. Turussa tulemme käymään vielä seuraavat kuusi viikkoa (kurssi). Harjoitusrata oli todella kiva, mikä tehtiin kahdessa eri osassa. Likat suoriutuivat radasta hyvin. Erityisesti Duoon olin erittäin tyytyväinen :)

Mökkikoirat kuistilla...

Duon poseeramista laiturilla :)

Bella kivellä...

Lucas vahtimassa...

Vaudin hurmaa...

Vattumetsässä...

keppihullu :)

Illalla pedataan sänky... (Duon tyylinäyte)

Tarkkaa hommaa :)

****

13. - 14.08.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppu menikin mukavasti koirakilpailuissa. Lauantaina matkasimme Duon kanssa Auran näyttelyyn. Länderit arvosteli Norjalainen Kerstin Nilsson (tuomarin muutos). Tulokseksi tuli PN-1 ja VSP :) Rop sertin kera oli Åsan Zimbo (onnea!).

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa agilitykilpailut Vääksyssä. Kuukauden kisatauon jälkeen ja pienen reenitauon jälkeen oli kiva palata kisakentille. Molemmat läntsyt sekä Bella & Duo oli ilmoitettu kahteen starttiin. Molempien ratojen tuomarina toimi Johanna Nyberg.

Ensin oli vuorossa haasteellinen agilityrata joka oli oikea vääntörata. Muutama paha putki ansa ja kepeille meno oli varsin kimurantti. Ensin oli vuorossa Bella. Bella teki todella hyvää nolla rataa siihen asti kunnes vuorossa oli kepit. Oikeasta välistä sisään, mutta lopetti kepit kesken toiseksi viimeisellä kepillä. Alusta uudelleen ja taas samaan kohtaan lopetus... ja kolmas kerta toden sanoo nyt mentiin hyvin. Loppurata olikin sitten virheetön. Tulokseksi tuli 10 (kepeiltä) ja yliaikaa +11,20!. Aivan käsittämätön keppien lopettaminen, ei voi ymmärtää. Molemmilla kerroilla otin kepit aivan alusta ihan harjoituksen vuoksi. Tuloksella kun ei ollut enää oikein merkitystä kun virhe oli jo alla. Keppien lopettamista on vaikea ymmärtäää: Bella kun on aina ollut todella hyvä ja tarkka pujottelija. Mitään houkutus estettä tms. ei ollut näkyvillä, en ymmärrä... Pikkusen harmitti, koko rata mukaan lukien kaikki kontaktit: aa, puomi ja keinu meni todella nappiin sitten tuollainen virhe... Duon vuoro oli Bellan jälkeen. Ennen radalle menoa oli aistittavissa, että Duo olisi meno päällä. Tavoitteena oli seisottaa Duoa kunnolla kontakteilla. Lähtö ja rata sujui hyvin. Jopa putki ansat vältettiin ja kepeillekkin löydettiin hyvin, vaikka putki, puomi ja keinu olikin houkuttimena. Kontaktit otettiin tarkasti ja seisotettiin pitkään. Muutama pitkä kaarre tuli turhaan. (puomille meno ja loppusuoran hypyt, valssasin vahingossa väärälle puolelle). Tuloksena oli radalta nolla, mutta hieman yliaikaa (+2,65). Olin itse todella tyytyväinen suoritukseen. Tietysti jälkeen päin ajatellen, mietin että olisi pitänyt vaan antaa mennä kontakteilla, mutta eipä sitä siinä vaiheessa voinut vielä tietää, että nolla tulisi. Tämä antoi kuitenkin minulle paljon lisää itseluottamusta. Duo pääsi vielä palkinnoille sijoittuen 3.!!! ( 25 koiraa luokassa) eli ehkä tämäkin hieman kuvastaa rataa...

Seuraavana vuorossa oli hyppyrata joka vaikutti ihan mielenkiintoiselta muutamaa kiemura kohtaa lukuun ottamatta. Aloitus esteenä oli okseri. Pieni pelko oli jo rataantutustumisessa mielessä, että tytöt saattavat okserin riman pudottaa. Meillä kun ei okseria ole ennen ollut ekana esteenä kilpailluissa eikä harjoituksissa. Duon vuoro oli ensin jätin koiran ja menin ottamaan vastaan ja okserin rima tippui... Vedin Duon tahallaan väärälle esteelle ja menimme pois radalta. Sen verran harmitti ja pääsisin nopeampaa keskittymään Bellaan. Bella starttasi heti Duon perään (6 koiraa välissä). Nyt en tehnyt samaa virhettä vaan lähdin Bellan kanssa samaan aikaan ja okserin rima pysyi ylhäälllä. Rata meni hyvin, eikä suurempaa vääntöä ollut. Tuloksena nolla (-4,01) ja sij. 5./24. Meidän toinen Sm-karsinta nolla :)

Innokkaat koiruudet odottamassa vuoroaan...

Sammunut palkintokoira saaliinsa kanssa ;)

Toisella nojatuolilla: väsähtänyt nollakoira...

 

10.08.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****

Tänään oli vuorossa Forssan Palveluskoirien epävirallinen Seuranmestaruus. Sää ei oikein ollut paras mahdollinen: kenttä ui vedessä ja vettä tihkutti koko kilpailun ajan. Paras kilpailuasuste olikin sadetakki ja kumisaappaat :) Kaikki koirani otti osaa kilpailuun, tietenkin :) Olipa radalla vanhanaikainen vesiestekkin, tosin kuralammikon muodossa ;)

Lucaksen vuoro oli ensimmäisenä poika ei ollut sitten agirodun jälkeen ottanut agilityä, mutta hyvin poika meni. Keinukin meni mallikkaasti ja nopeasti, mutta puomi... Se suoritettiin hitaasti aivan kävely vauhtia.  Lucas sai radalta nollan ja hieman yliaikaa (+7,02) loppujen lopuksi oli kuitenkin hienosti neljäs!. Hyvä pieni miäs!!!. Puomiin pitäisi keksiä joku ratkaisu ennen ei virallisiin kisoihin mennä...

Bella ja Duo kilpaili medien kilpailevissa. Duo meni radan varsin mallikkaasti ja seurasi todella tarkkaa ohjaustani. Kepit olivat hankalassa kulmassa josta Duolle tuli pieni ylimääräinen mutka jonka tuomari tulkitsi kielloksi.  Aika menikin sitten reilusti alle ihanneajan, keppien kiellosta ja kontaktien kunnolla pysäyttämisestä huolimatta (-13,68) Bella tekikin sitten radalta puhtaan nollan (aika -13,49). Tosin aika olisi ollut paljon nopeampi. Hieno Bella ei voinut mennä kuralammikosta joten kiersi kaukaa koko lammikon... Lopputuloksissa: Bella voitti medi-kilpailevien seuramestaruuden! :) Duo oli harmillisella vitosella kolmas.

Lohduton vesilammikko keskellä kenttää...

            

       Aina tyylikkäänä... :D                                                Bella (medi-mestari) Duo & Hese (maxi-mestari)

 

07.08.

****

Kavereiden jälleen näkeminen tapahtui tänään :) Menimme lenkille Anun ja Noomin kanssa. Duo ei meinannut pysyä nahoissaan kun sai tavata parhaan ystävänsä. Duo ja Noomi juoksivat tapaansa mukaan pitkin mättäitä. Varsinkin pikku Deella oli bensaa suonissa ;) Duon menoa katsellessa ei voinut kuin nauraa sen verran oli hulvatonta menoa... Illalla kotona olikin väsyneitä, mutta tyytyväisiä koiria. Onnellisin ja väsynein taisi kuitenkin olla Duo :)

 

05.-07.08.

 

 

 

 

03.08.

 

 

 

****

Lähdimme koirien kanssa viettämään viikonloppua Itä-Suomeen, matkakohteena oli mm. Mikkeli, Varkaus, Joensuu jossa piipahdimme myös näyttelykehässä. Paluu arkeen tuli oikein kunnolla ;) Duo sai sileät ykköset!!. Tuomarina toimi Annukka Paloheimo joka on joskus antanut Duolle vara-sertin. Tuomarin mielestä Duolla oli mm. liian vaaleat silmät... Hmm... Mielenkiintoista ;) Ehkä tuomaria hieman huijasi Duon mustat kajaalit. Vaaleaksi niitä ei ole vielä kukaan sanonut, kertase ensimmäinenkin :D Liikkeet laskivat palkintosijaa, leveä edestä ja ahdas takaa. Duolla vain on niin leveä rintakehä minkä vuoksi takapään liikkeet näyttävät kapeilta. Hauska reissu kuitenkin ja onnea Pelalle ja Welmulle :) Paluu matkalla piipahdimme mm. Jyväskylään jossa oli käynnissä suurajot. Mitä emme tietenkään muistaneet :) Voi pojat niitä automääriä!!

****

Tänään oli vuorossa epäviralliset agilitykilpailut Riihimäellä. Tarkoituksena oli mennä harjoittelemaan molempien kanssa kontakteja. Tuomarina kisoissa oli Veijo Koistinen joka oli suunnitellut kilpaileville virtaviivaisen radan jossa kontakteina oli keinu ja puomi. Duo starttasi ensimmäisenä ja kun hain Duon autosta näin heti: tänään mennään eikä meinata. Duo oli kuvasi parhaiten sana: ohjus. Sellaista oli likan meno...  Alussa ei pysytty istumassa vaan noustiin seisomaan. Määrätietoisesti kävin tämän korjaamassa muutaman kerran. Muuten rata meni ilman suurempia kommeluksia. Mitä nyt keinusta tuli lähes lentävä sellainen... Puomin kontakti otettiin hyvin. Syynä Duon kuumumiseen taisi olla yksinkertaisesti se, että suoraan autosta radalle. Duo ei ehtinyt päästämään höyryjään ulos :) Bellan kanssa sohlattiin heti ensimmäisellä esteellä josta tuli kielto ja lopulta hyppäsi väärään suuntaan ko. hypyn. Loppurata kuitenkin sujui ilman virheitä. Oikein hyvää harjoitusta jälleen kerran :)

02.08.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****

Kävimme Lucaksen kanssa kokeilemassa taitojamme epävirallisessa Toko-kokeessa. Osallistuimme Itu-luokkaan :) Tuomarina oli nainen Levek-seurasta, nimeä en nyt enää muista. Tuomari oli valinnut 7 liikettä alokasluokasta. Me menimme pojan kanssa lievästä painostuksesta: Naapurikadun Johanna sanoi, että minun pitäisi tulla jonkun koiran kanssa kun oli kuulma tulossa vähän koiria... Koiria oli kuitenkin paikalla kiitettävästi, Itu-luokassa oli 11 koirakkoa. Tuomari oli todella tiukka kaikille Itu-luokkalaisille esim. vinosta perusasennosta tippui heti yksi piste... Mielestäni myös seuraamista oli myös todella pitkä pätkä.

Me saimme kilpailunumeroksemme viisi. Ensin oli luoksepäästävyys josta me saimme Lucaksen kanssa 9. Lucas hieman peruutti kun tuomari kumartui Lucaksen ylle. Sen jälkeen oli paikalla makuu. En jättänyt Lucasta aivan koko matkalle vaan jäin hieman yli puoleen väliin odottamaan. Tämä liike olikin täysi yllätys, poika pysyi koko ajan tyytyväisenä paikallaan, vaikka vieressä oleva koira lähti liikkeelle ja toinen toiselta puolelta yhden koiran päästä lähti myös liikkeelle :))) Voi kun olin NIIN ylpeä!!! Saimme 8 pistettä (matkan vuoksi ei täysiä).

Tämän jälkeen oli suoritukset yksittäin. Me saimme pojan kanssa 7-8 pistettä jokaisesta liikkeestä. Hieman ennakoin ja näytin käsimerkkiä. Ei tälläinen agility ihminen tajua, että vapaahypyssä menee pisteitä kun käyttää sekä kättä että ääntä ;) Tuomari sanoi meidän olevan erittäin kehityskelpoisia: Lucas kuulma seurasi minun tekemisiä niin tarkasti :). Samaan hengen vetoon tuomari nauroi minun seuraamistani. Tuomari sanoi minun kävelevän kuin 400 metrin aitajuoksija piiittkiiiää askkeeeleeita... ja kysyi mitä jalkapalloa oikein harrastan. Noh, mitä tuohon voi sanoa? yleisurheilua tuli monta vuotta harrastettua ja ländereiden kanssa on tottunut kävelemään verkkaisesti. Tuomari neuvoikin minun opettelemaan kävely pienillä askeleilla :) Oli oikein hauska olla kokeessa tuollaisen pienen karvaisen koiran kanssa niiden bordercollieiden ja pk-koirien vieressä. Minä ja pieni miäs :) Yhteistulokseksi saimme 1 palkinnon 138 pisteellä (130-180=1p.) ja sijoituimme sijalle 6. (11 koirakkoa).

Mitä muuta tähän voisi sanoa kuin: olin erittäin positiivisesti yllättynyt pojan taidosta. Me kun emme noita liikkeitä oltu edes harjoiteltu kertaakaan... Maanantaina otimme paikalla makuun ensimmäistä kertaa. Vapaahyppyä, liikkeestä maahanmenoa ja seisomista emme olleet ottaneet koskaan. Selviä luonnonlahjakkuuksia :) Ei muuta kuin uusiin kisoihin kokeilemaan. Ehkä nyt voisi aloittaa sen harjoittelemisenkin...

Tuomarin neuvoja kuuntelemassa...

Perusasento on hallinnassa :))

Vapaahyppyyn valmistautumassa... ;)

 

 

 

 

 

 

 

 

30.07.

 

 

 

 

 

 

28.07.

 

 

 

26.07.

 

 

25.07.

 

 

****

Matkasimme aurinkoista päivää viettämään Porin KV-näyttelyyn. Olin ilmoittanut ainoastaan Duon näyttelyyn, mutta Bella ja Lucas pääsivät mukaan turistien roolissa. Kromfohrländereitä oli ilmoitettu ainoastaan 3 kpl Portugalilaisen Fernando Madeira Rodriguesin arvosteltavaksi. Itse näyttelypaikalla paistoi erittäin hyvin aurinko eikä tuulen puuskia ollut nimeksikään. Varsin lämmin ilma :) Kehät olivat lähes tunnin myöhässä kun lopulta Duo pääsi kehään. Itse tuomari oli aika mielenkiintoinen jolla ei tainnut olla paljoa kokemusta ländereistä... Tänään ei ollut esiintymisen puolesta oikein meidän päivä. Kehän pohja oli todella kovaa ja pitkää pysty peltoa. Töitä sai tehdä, että Duon sai ravaamaan kunnolla. Loppujen lopuksi Duo oli kuitenkin hienosti PN-1 ja ROP cacibin kanssa :))) Astra oli Pn-2 sertin ja vara-cacibin kanssa (onnea!) Ryhmiinkin jäimme pienen mietinnän jälkeen. Halusin hieman harjoitella kehässä olemista. 9 Ryhmän otti Etelä-Afrikkalainen Edwina Thomas joka oli mukavan oloinen tuomari. Läpijuoksu juttuhan se oli, mutta nyt olin todella tyytyväinen Duon esiintymiseen :)

****

Suuntasimme Duon ja Bellan kanssa epävirallisiin agilitykilpailuihin, jotka järjestettiin Forssan Pussikoirien harjoittelukentällä Pilvenmäellä. Kilpailu oli yksi Etelä-Hämeen Cup-osakilpailuista. Paikalla oli mukavasti koiria ja ohjaajia. Tuomari oli suunnitellut kivanoloisen radan kilpaileville koirille jossa oli 20 estettä sekä kontakteista puomi ja aa joka mentiin kahteen kertaan. Duo meni muuten mallikkaasti, mutta sai yhden kiellon kepeiltä. Kepit olivat hankalassa kulmassa ja jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt ohjata Duo jo hypyiltä kepeille aivan toiselta puolelta. Lopuksi palkkasin vielä puomin ja yhden kerran aan kontaktin. Joten tuloksena oli 25 virhettä (hylkäyksestä sai 10 virhepistettä) Bella meni hyvin tosin alku oli hieman tahmean oloinen. Tuloksena oli 0 (-1,34) ja sij. 2./15. Hyvä Bee! :)

****

Tänään olimme lenkillä yhdessä Emmin ja koirien kanssa.Lenkki sujui erittäin rattoisasti kuulumisia vaihtaen. Porukkan iloisin taisi olla Lucas joka näki pitkästä aikaa ihanan Ellin (brasilianterrieri) Lucas oli pienessä tapaamiskiellossa 3 viikkkoa Ellin juoksujen vuoksi...

****

Olimme pitkällä lenkillä Anun kanssa. Anulla oli mukana bordercollie Noomi. Tällä kertaa irlanninterrieri Ruusa oli jäänyt kotiin ja mukana oli Noomin isä Space joka on hoidossa Anulla. Oikein valloittetava bordercollie uros :). Hihnalenkin lopuksi päästimme koiramme vapaaksi ja koko lauma kirmaili yhdessä iloisesti ilman mitään ongelmia. Lenkin ohessa Anu antoi jälleen hyviä toko-ohjeita. Nyt täytyy aloittaa reenaaminen oikein kunnolla Duon kanssa jos, vaikka joskus päästäisiin kokeisiin asti.

****

22.-23.07.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantaina lähdimme koirien kanssa kohti Helsinkiä. Lauantaina Bella osallistuisi Vantaalla järjestettäviin MM-karsintoihin, joten päätimme lähteä matkaan jo perjantaina ja yöpyä minun asunnossani Helsingissä. Tarkoituksena oli hieman siivoilla jälkiä remontin jälkeen. Kuinka ollakkaan ikkuna-ja julkisivuremontti oli yli kaksi viikkoa myöhässä joten minun rappuani ei oltu vielä remontoitu. Kaikki tavarat olivat siististi peitetty muoveilla ja osa oli piilossa vaatehuoneessa ja vessassa mahdollisen pölyn vuoksi. Asuntokin oli mukavasti lämmennyt sillä ikkunoissa ei ollut verhoja eikä sälekaihtimia ikkunaremontin vuoksi... Ei auttanut muuta kuin kaivaa tavarat ja huonekalut esille.

Lauantaina matkasimme Vantaalle Myyrmäen kisahalliin, matkaa ei ollut kuin vaivaiset 12 km. Se meni mukavasti kehä 1 pitkin, mitä luksusta :)  Bella kilpailisi poikkeavasti numerolla 228 medi-luokassa (yht. 82 koiraa). Bella oli laitettu vahingossa kilpailemaan makseissa ;)

Halli oli eritäin iso, isompi mitä olin kuvitellut. Häkin ja tuolit saimme hyville paikoille. Kehässä oli menossa parhaillaan minien ensimmäinen rata. Pieni pelko oli puserossa miten Bella suhtautuisi halliin jossa joka puolella on paljon ihmisiä, meteliä ja koiria. Bella kun on hieman ujohko neito. Myöskin mattopohja aiheutti pientä pään vaivaa. Pelko osottautui kuitenkin aivan turhaksi. Bella oli hallissa kuin kotonaan, suorastaan innoissaan. Silmät pyöri päässä ja koko ajan olisi pitänyt päästä minun mukanani kulkemaan. Muutaman lämmittely esteen jälkeen mattokin tuntui ihan mukavalta alustalta.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata jonka tuomaroitsi Asko Jokinen. Radan alussa oleva keppit ja ansa hyppy tuotti pään vaivaa jo rataan tutustumisessa. Miten saisin sen kepeille... Vielä ennen omaa lähtöä muutin mieltäni ja päätin ohjata ihan erillailla kun olin ajatellut. Tätä ei ehkä olisi kannattanut tehdä... Bella meni keppien sijaan juuri siihen hypylle... Noh, mieltä lohdutti se, että me emme olleet ainoita jotka tekivät sen virheen. Tulos oli kuitenkin hylkäys, mikä hieman harmitti...Loppu rataa emme saaneet mennä loppuun vaan heti ulos, tumpelot :)

Toinen rata tuntui jo hieman kodikkaammalta ja mukavemmalta. Radan oli laatinut Kati Wala ja Anne Savioja oli tuomaroimassa puomin ylösmeno kontaktia. Tämä rata sujui jo hitusen paremmin... Tosin olisi pitänyt malttaa viedä Bella hypyille loppuun asti (liikkeen olisi pitänyt jatkua...): tuloksena oli kaksi kieltoa hyppy-esteiltä ja yliaikaa.Tämä tiesi sen, että sunnuntain radoille me emme enää pääsisi.

Kokemuksena kisat olivat aivan mahtavat, toivottavasti ensi vuonna uudelleen. Ainakin harjoittelu motivaatio kasvoi taivaisiin muiden suoritusta katsellessa :)

 

Bella La 23.07.05 rata1

Korvat pystyssä ja kieli ulkona seuraavalle esteelle...

Höh, mami taisi pikkusen mokata... Mutta kivaa oli, vai mitä? :)

 

Ja taas mennään: vuorossa rata 2

Katsos pupun loikkaa... :)

Ja se kontakti otetaan näin...

Ja hullun kiilto silmissä kohti maalia...

Kuvat: © Jussi Jääskeläinen www.koirankoppi.com/mm2005/kuvat/  

****

16.07.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään oli vuorossa Ypäjän näyttely jossa aurinko paistoi ja hiekkakenttä pölisi mukavasti. Ländereitä oli Virolaisen Lilian Hannisten arvosteltavaski ilmoitettu 4 kpl. Päivä oli erittäin onnistunut!. Bella (suuri näyttelykoira...) teki 3,5 vuoden tauon jälkeen paluun näyttelykehiin ja sai eh:n!!!. Bella meni todella reippaasti kehässä. Hampaiden katselua hieman peruutti, mutta sen jälkeen oli taas hienosti. Olen todella yllättynyt :) Bellan arvostelu oli ihan hyvä ja asiallinen. Nyt Bellalla on näyttelytulos mahdollista agilityvaliota varten :)) Duo oli Vsp kera hyvän arvostelun. Rop oli Aliisan Totti (onnea!) ja Sanni oli hienosti rop-pentu (onnea!). Ei hassumpi päivä... Lisäksi Päivin ja Katjan koirat (bichon frise) olivat Rop (Konsta) ja Vsp (Ruusu). Kerrassaan mahtava päivä!. B)

 

Bella perjantaina teipit korvissa

Bella lauantai aamuna: korvat nätteinä ;)

Bella lauantai iltana: paluu arkeen... Bella-pupu :D

ROP Totti ja VSP Duo Ypäjä 16.07.2005

Totti ja Duo ylpeinä :)

Illalla taas jatkoimme, töitä...

8.-10.07.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****

Mikä viikonloppu! teimme "pienen" viikonloppu ajelun Tornion agirotuun. Lähtö tapahtui perjantai iltapäivänä klo 16.00 ja itse Tornioon saavuimme klo 24.00. Matkaa oli mukavat 700km... ja minähän ajoin koko matkan yksin. Majapaikaksemme olimme valinneet Länsi-Lapin ammati-instituutin joka oli aivan stadionin vieressä. Huone oli mukavan tilava, mutta erittäin kuuma sauna, vain kiuas puuttui... Lauantaina Bella oli ilmoitettu Finish Open-radalle (avoin sm-kilpailu) jonka tuomaroi Jarmo Jämsä. Bella teki hienoa nollaa siihen asti kunnes minulla tuli pieni mittakaavio virhe hypyn suhteen (lue: unohdus) Bella kielsi ja pääsi hyppämään hypyn väärästä suunnasta :( ja tuloksena hyl. Loppu rata menikin sitten todella hyvin. Aika olisi ollut todella nopea -10,52 (oli merkattu myös hylsy ratoihin) millä olisi jopa voinut sijoittua 3. parhaan joukkoon. Iltakisaan olin ilmoittanut vain Duon eikä sekään oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Keinun sijaan Duo meni aalle ja tuloksena hyl. Tuomarina oli ulkomaalainen Corinne Metro.

Sunnuntaina oli itse päätapahtuma: agirotu-joukkueviestit: Lucas kilpaili löwchen joukkueessa nimeltä leijonakuninkaalliset. Lucaksen lisäksi joukkueessa oli Pauliina & Inkku, Kaisa & Nita sekä Meri & Kira. Itse rata oli mukavan helpohko, radalta löytyi Lucaksen epäonneksi kaikki kontaktit: aa, puomi ja keinu. Tietysti keinu oli ensimmäinen kontakti joka täytyi mennä. Tunnetusti Lucas ei kauheasti keinusta välitä ja sen seuraksena puomi oli todella hidas. Loppujen lopuksi olin kuitenkin Lucaksen rataan tyytyväinen. Lucaksen tulokseksi radalta tuli 15 virhepistettä (hylkäys) juoksi aalle hypyn sijasta... Yhteistuloksissa Leijonakuninkaalliset tulivat sijalle 27./31. Pukukulkueeseen osallistuimme joukkueen nimen mukaisesti niin, että koirat olivat kuninkaallisia: kuningas, kuningatar sekä prinsessoja ja prinssi. Ohjaajat olivat sen sijaan leijonia. Minulla oli pukuvuokraamosta vuokrattu (kiitos Lilli!) leijona puku joka oli ns. koko haalari päähineineen... Asu valinta ei ehkä ollut paras mahdollinen ottaen huomioon 28 asteen helteen... Ongelmia tuotti myös itse leijona päähine, missä oli kyllä silmän reiät (todella pienet sellaiset) mutta ei hengitysaukkoa... Kävely tuotti hieman ongelmia kun ei oikein nähnyt eteensä :D Koirilla olikin sitten viitat ja kruunut päässä :) Näissä asuissa kiersimme stadionia muutaman kerran ympäri. Voitte uskoa miten paljon me keräsimme katseita!. Oli kyllä erittäin hauskaa!.

Bella kilpaili Kromlins Amazing joukkueessa, jossa Bellan lisäksi oli: Tarja & Samba, Jonna & Hippo sekä Åsa & Mymlan. Kilpailevien medien radan tuomaroi Kari Jalonen joka oli suunnitellut kivan radan kilpailevien joukkueille. Bellan kanssa rata meni aivan nappiin ja teimme nollan :) Joukkueen toisen nollan teki Jonna & Hippo. Loppujen lopuksi meidän joukkue oli toisia agirotu joukkueviestissä!!!. Todella hienoa :) Joukkueita oli yhteensä 27 kpl. Voiton vei borderterrierit ja kolmanneksi tuli shetlanninlammaskoirat.

Duo kilpaili medi-kilpailevien joukkueessa: Kromlins Rockets jossa meidän lisäksi oli Suvi & Aku, Pekka & Masi, Timo & Rumba. Duo sai radalta hylkäyksen eli 15 virhepistettä. Keppien jälkeen oli keppien suuntaisesti hyppy joka piti suorittaa oikealta. Olin hieman kumarrassa kepeillä ja kun nousin käännyin hieman vasempaan ja Duo hyppäsi hypyn väärästä suunnasta, harmillista!. Muuten rata meni mallikkaasti. Rockets (todella osuva nimi joukkueelle...) olivat loppujen lopuksi joukkueviestissä 7. Masi ja Pekka olivat ainoita meidän joukkueessa jotka saivat nollan radalta.

Hienojen palkinto seremonioiden jälkeen pääsimme lastaamaan autoon mm. kolme erittäin väsynyttä koiraa. Kotimatka sujui rauhallisissa merkeissä. Takaluukusta ei pahemmin ääniä kuulunut. lukuunottamatta Duon kuorsausta... Kotiin saavuimme pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen yöllä kello 03.00 (su-ma)

 

Matkalla Tornioon,,, (Bella, Lucas, Duo)

Katse Haaparantaan...

Lucas arvoisessaan asemassa: Lucas the kuningas :)

Leijonakuninkaalliset

Leijonakuninkaallisia...

Kuninkaallinen kierros...

Agirotu joukkueviesti: Kromlins Amazing (medi-kilp.)

 

Tarja & Samba, Åsa & Mymlan, Jonna & Hippo,  Annariina & Bella

****

palkintojenjaossa...

 

03.07.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pakkasin sunnuntai aamuna Bellan ja Duon farmarin taakse ja suuntasimme auton nokan Hyvinkäälle näyttelyyn. Ainoastaan Duo oli ilmoitettu, mutta halusin ottaa myös Bellan mukaan turistiksi katselemaan. Perillä olimme kerrankin hyvissä ajoin sillä kuvittelin, että kävelisin vielä pienen kävelylenkin kun pääsemme perille. Noh, ette arvaa miten minun kävi (taas...) matkalla heräsi jo pieni epäilys unohtuneesta tavarasta. Perille päästyä huomasin sen todeksi, hihnat oli jäänyt kotiin... No niin siinä sitten kävi, että minä ja kaksi koiraa sekä yksi näyttelyhihna... Tietysti tulimme vielä pahimpaan ruuhka aikaan jolloin koiria oli joka puolella. Ei siinä muuta kuin Bella vapaana ja itse näyttelykoira hihnaan. Siinä me sitten käpsyttelimme tyytyväisenä siihen asti kunnes oli rokotustodistusten tarkastus. Bellan kaula käsilenkkiin ja Duo itse pantaosaan. Taidettiin taas olla oikea näky :)) Heti kehänreunalla näimme Itun ja Nasun ja Itu lainasi Bellalle näyttelyhihnaa minkä avulla käveleminen ahtaalla näyttelyalueella onnistui hieman paremmin. Kiitoksia paljon! :)

Itse näyttelyyn oli ilmoitettu 5 länderiä Rainer Vuorisen arvosteltavaksi. Rainer arvosteli Duon Vastakkaisen Sukupuolen Parhaaksi (VSP) ROP oli Duon siskon pentu Totti. Paljon Onnea Aliisa!, vuoretellen, vuorotellen ;) Onnea myös muille palkituille: Nasu (serti), Ralli (va-serti) ja Miro (va-serti).

Duo sai todella hyvän arvostelun. Turkki ei ollut parhaimmassa kunnossa minkä myös Rainer mainitsi arvostelussa. Jouduin juuri pari viikkoa sitten nyppimään Duon kuuluisan "säkätukan" pois. Onneksi turkki on jälleen pikku hiljaa palutumassa ;) Itseä huvitti tuomarin kommentti Duosta: -Mitä ihmettä sinä teet tämän koiran kanssa? Tällähän on aivan mahtavat lihakset!. Minähän ylpeänä kerroin meidän kirmailevan metsissä ja meidän juoksuharrastuksesta, unohtamatta tietenkään agilityä. Olisi varmaan pitänyt vielä mainita Duon mukavista extreme lajeista: kaikki mahdollinen kiipeily ja koheltaminen...

****

Minulla on muuten kaksi erittäin ahkeraa puutarha mönkijää: Bella ja Duo. Molemmat ovat ottaneet tehtäväkseen laittaa koko takapiha uuten kuntoon: kuoppia kaivetaan joko yhteisvoimin tai erikseen. Duon erikoisalaa on myös oksien karsiminen pensaista. Jos mahdollisesti tarvitsette kahta multakuonoa puutarhatöihin, täällä olisi tarjolla työvoimaa palvelukseenne. Mitä tytöt kaivavat ja touhuavat niin hankkii Lucas rusketusrajoja makoilemalla joko auringossa tai varjossa :)

Nyt löyty jotain...

Isosisko saapuu paikalle...

Kaivuumiehen vaihto...

Kun isosisko kaivaa, mä hoidan nää pensaiden karsimiset...

Hyvää jälkeä tehtiin...

Huilitauon vuoro...

****

21.06.

 

 

 

Olimme Anun ja koirien kanssa pitkällä metsälenkillä. Varsinkin Duolla ja Noomilla oli varsin mukavaa keskenään: kilpajuoksua ja painiotteluita. On niin hienoa katsella miten nämä kaksi koiraa tulevat niin hyvin toimeen keskenään ja kuinka he selvästi ilahtuvat toistensa näkemisestä, parhaat kaverukset :) Kiitos Anu seurasta ja lenkistä!.

Sivut ovat olleet nyt tasan kaksi kuukautta netissä, iso kiitos kaikille lähes 1400 vieraalle jotka ovat täällä käyneet meidän kuulumisia katsomassa :)

****

17.-19.06.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vietimme aurinkoista viikonloppua Bellan ja Duon kanssa agilityn SM-kilpailuissa Jyväskylässä. Viikon lopun aikana ei suurempaa menestystä tullut, mutta sitäkin enemmän arvokasta kokemusta ja lisäinnostusta harjoittelemiseen. Unohtamatta palaneita käsivarsia, sääriä, päänahkaa... Lauantaina oli vuorossa sm-joukkue, missä Bella ja Duo edustivat Suomen Kromfohrländereitä. Joukkueessa oli Bellan ja Duon lisäksi myös Jetti ja Rumba. Joukkueen tulos oli hyl. Rumba oli ainoa joka sai tuloksen joukkueesta.

Sunnuntaina oli vuorossa sm-yksilö joka alkoi hyppyradalla. Medi-luokassa oli "vaivaiset" 123 koiraa. Bella starttasi hyppyradalla aivan alkupäässä. Tuomarina toimi Pertti Siimes joka oli suunnitellut mukavan oloisen hyppyradan. Bella teki hienoa rataa aivan loppumetreille asti kunnes yksi rima tippui, mikä on todella harvinaista Bellalle. Kilpailuissa ei olllut tähän asti vielä yhtäkään rimaa tippunut koskaan. Syynä saattoi ehkä olla minun voimakas leikkaukseni, aika oli kuitenkin aika nopea -10,23. Jos tuota harmillista riman pudotusta ei olisi tullut olisimme olleet 18. parhaan joukossa hyppyradan jälkeen. Tipuimme kuitenkin tuon inhottavan riman pudotuksen vuoksi sijalle 75. Olimme kuitenkin nopeimpien joukossa jotka olivat saaneet radalta vitos tuloksen. Finaalirata oli Anne Saviojan suunnitelma johon pääsi kaikki tuloksen tehneet koirakot. Tämäkin rata oli varsin mukavan oloinen. Finaalirata koitui kohtaloksemme jossa minä hieman hätäilin liikaa. Bellan piti kiertää eräs hyppy joka oli n. 90 asteen kulmassa toiseen hyppyyn nähden. Käteni kuitenkin laskeutui liian nopeasti alas jolloin Bella hyppäsi hypyn väärästä suunnasta. Harmillista :( Kaiken kaikkiaan oli aivan mahtava viikonloppu ja oli todella hienoa seurata radan varrella muiden suorituksia!. Sunnuntai-iltana kotiin saapui kaksi erittäin väsynyttä länderiä...

****

14.06.

 

 

Tänään olimme pitkästä aikaan lenkillä Anun sekä bordercollie Noomin ja irlanninterrieri Ruusan kanssa. Koirat olivat selvästi onnessaan jälleen näkemisestä. Varsinkin Duo joka näki parhaan ystävänsä Noomin pienen tauon jälkeen. Koirat kirmailivat vapaana metsän uumenissa, nauttien upean aurinkoisesta ilmasta. Paljon kiitoksia Anu mukavasta lenkistä ja tietysti myös seurasta!

****

13.06.

 

Saimme lenkkiseuraksemme Tuijan ja schapendoessit: Höpin, Fasun ja Hileen. Kävelimme pitkän lenkin yhdessä rupatellen: kuumin aihe taisi olla ensi viikon sm-kisat... Kiitos seurasta :)

****

12.06.

 

 

 

 

Matkasimme Lietoon Tsaun järjestämiin agilitykilpailuihin. Duo ja Bella oli ilmoitettu vain yhteen starttiin. Bella teki hienon nollan :) ja oli luokassaan 4./27. Tämä oli sitten meidän ensimmäinen nolla vuoden 2006 sm-kilpailuihin :) Duo teki hyllyn, juosten keppien sijaan ansa putkeen. Piti meidän osallistua myös Piikkiön ryhmänäyttelyyn, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet aikataulu syistä.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja onnistunut viikonloppu :) Tyttöjen kanssa kävimme jälleen juoksentelemassa n.9 km lenkin, jälkeäkin tuli harjoiteltua sekä nypittyä Duon hieno "säkätukka" vallan pois... Ensi viikonloppuna onkin vuorossa sitten sm-kisat Jyväskylässä...

****

09.06.

 

 

Olimme hyvän ystäväni Emmin sekä Stellan ja Ellin kanssa epävirallisissa agilitykilpailuissa Janakkalassa. Mukana matkassa oli myös Bella ja Duo jotka ottivat kumpikin osaa medi-kilpaileviin. Bella sai radalta 5 (-0,98) ja oli 3./16. Duon kanssa tulikin sitten virhepisteitä kontaktien palkkauksien vuoksi. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut reissu, kiitos Emmi!

****

05.06.

 

 

 

 

Tänään kävimme Duon ja Bellan kanssa Rauman näyttelyssä. Duo sai osallistua Harry Tastin arvosteltavaksi kun taas Bella sai tyytyä turistin rooliin. Ländereitä oli näyttelyyn ilmoitettu vain 3 kappaletta. Itse aamu ei sujunut kauhean hyvin. Olin ajanut jo yli puoli tuntia Raumaa kohti kun huomasin näyttelylappujen ja ajo-ohjeiden jääneen kotiin. Ei muuta kuin ympäri ja takaisin kotiin hakemaan lappuja. Näyttelyyn ajoimmekin sitten aika vauhdikkaasti... Onneksi ehdimme näyttelypaikalle juuri 15 minuuttia ennen kehän alkua... Meidän hieno putki jatkui sillä Duo oli jälleen upean komeasti ROP :)  Hyvä tuuri jatkui sillä hieman meidän kehän jälkeen alkoi aivan hirvittävä vesisade. Oikein onnistunut reissu!. Illalla olimme jälleen tyttöjen kanssa juoksemassa pururataa ympäri tunnin ajan. Olen syksyllä ajatellut osallistuvani muutamaan canicross kilpailuun  Duon tai Bellan kanssa. Mikäli omistajan kunto kestää ja paikat pysyvät ehjänä :)) Tytöt rakastavat juoksemista yli kaiken!!.

****

04.06.

 

Matkasimme Duon kanssa Tervakosken näyttelyyn. Ländereitä oli Gunnel Holmin arvosteltavaksi ilmoitettu 2 kappaletta. Tuomarin mielipide ei ollut kahden viikon aikana muuttunut (sama tuomari arvosteli Duon myös Helsingin KV:ssa) ja Duo oli hienosti ROP :)). Päivä oli kaiken kaikkiaan todella upea, jäimme jopa ryhmiin jossa emme  sijoittuneet ;)) (ei tullut yllätyksenä..) mutta meidän hyvä koirakaveri bichon frise Konsta (Jitterbop Under Control) oli todella upeasti Ryp-3!! Onnea Päivi!. Ryhmä 9:n otti Saksalainen Jutta Brockman.

****

01.06.

 

 

Vietimme iltaa Hämeenlinnan 3-luokkien iltakisoissa. Kisat eivät olleet mitkään pienet vaan medi 3-luokkaan oli ilmoitettu 37 koiraa, ilta venyikin mukavan pitkäksi :) Bella oli ottamassa osaa molempiin startteihin sekä tavalliselle, että hyppyradalle. Bellan tulokseksi tuli kaksi hylkäystä (minun typerät ohjausvirheeni...) Duo kilpaili ensimmäistä kertaa 3-luokassa (vain hyppyradalla). Tulos oli nolla!! (-3,03) ja sij. 4./37. kun luokassa vielä palkittiin viisi parasta pääsimme ensimmäisessä 3-luokan kisassa myös palkinnoille!! :)))

****

28.05.

 

 

 

 

Matkasimme Duon kanssa Riihimäen ryhmänäyttelyyn viettämään aurinkoista aamupäivää. Ländereitä oli ilmoitettu 12 kpl Tanskalaisen Marie Petersenin arvosteltavaksi. Paikan päällä saimme tietää, että Petersenin sijaan meidät arvostelisi Pirjo Aaltonen. Duo oli komeasti ROP :) Rikun ollessa Vsp (onnea!). Onnea myös Itulle Nasun sertistä :) ja tietysti myös muille! :)

Duon arvostelu: Mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan kaunis narttu. Hyvä ilmeikäs pää. Erinomainen pigmentti ja korvien asento. Erinomainen ylälinja ja rintakehä. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin sivulta, hieman ahtaasti takaa.

****

22.05.

 

Olimme Emmin, Stellan (weimarinseisoja) ja Ellin (brasilianterrieri) kanssa lenkkeilemässä Loimosten metsissä. Mahtava ilma ja erittäin hyvää seuraa :) Koirat juoksentelivat ympäriinsä nauttien metsän viileydestä. Kiitos seurasta Emmi!.

****

21.05.

 

 

 

Matkasimme Helsingin KV näyttelyyn joka oli Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa. Kromfohrländereitä oli Gunnel Holmin arvosteltavaksi ilmoitettu 6 kpl. Loppujen lopuksi Duo oli hienosti ROP cacibin kera :) Vsp oli sukulaispoika Totti, Onnea Aliisalle :) Jäimme myös ryhmään tekemään hienoa rotua hieman tunnetummaksi. 9 ryhmän (n. 25 kpl koiria) otti ranskalainen Chantal Mery. Arvaatte varmasti miten kävi ;) Läpi huuto juttu, mutta tulipahan kokeiltua ja harjoiteltua kehässä olemista :)

Duon arvostelu: Sopivankokoinen narttu. Hyvä pää ja silmät. Hyvät takakulmaukset. Kantaa häntää hyvin liikkuessaan. Hyvä väritys. Liikkuu hyvin.

****

20.05.

 

 

Olimme Espoossa Mankkaalla AST:n järjestämissä epävirallisissa agilitykilpailuissa. Duo osallistui kilpailevien sarjaan ja Bella sai tällä kertaa tyytyä turistin rooliin. Itse rata oli mukavan oloinen. Tosin Duon mielestä kaikista kivointa oli ehdottomasti putket... Radalla oli kaksi putkea mitkä suoritettiin kerran. Duo totesi sen olevan liian vähän ja suoritti putket muutaman kerran ylimääräisenä esteenä :D Siinä tilanteessa ei voinut kuin nauraa!. Putkihullu mikä putkihullu ;)

****

18.05.

 

 

 

Tänään se tapahtui Liedon (Tsau) 2-luokkien iltakisassa! :) Duolla on nyt oikeus kilpailla 3-luokassa :))) Voinko olla onnellisempi?!. Meidän epäonni vaihtui lopultakin onneksi :) Tuomarina oli Markku Vuorinen. Luokkanousu tapahtui heti a-kisassa joten meidän ei tarvinnut enää kilpailla b-kisassa. Itse rata sujui todella hyvin ja Duoa oli todella hieno ohjata. Olimme toisia (-10,21), häviten voittajalle staffi Friikille ja Elinalle sekunnin (onnea!). Pidin puomin alastulolla Duoa todella kauan. Hauskinta oli aan alastulokontakti (3. viimeinen este): Juoksin hirveätä vauhtia kohti maalia (enää kaksi hyppyä jäljellä rataa) kun katselin ympärille mihin se koira on kadonnut! Duo istui tyytyväisenä etutassut maassa ja peppu kontaktilla lupaa lähteä... En ollut sanonut ollenkaan poistumiskäskyä. Fiksu likka tiesi ettei ilman lupaa saa lähteä... Kyllä nyt hymyilyttää :)))

****

15.05.

 

 

 

Matkasimme Duon sekä Emmin ja brasilianterrieri Ellin kanssa hauvahärdelliin Turenkiin. Match showhun emme ilmoittautuneet, sen sijaan menimme epäviralliseen agilitykilpailuun. Emmi ilmoitti Ellin mölli-miniin ja Duon ilmoitin kilpaileviin. Loppujen lopuksi Elli sai elämänsä ekasta möllikisasta tulokseksi 20 virhepistettä (kielto putkelta ja hylkäys (hyppäsi hypyn edestakaisin) ja sij. 3 Lisäksi Elli sai symppis-palkinnon :)  Itse rata oli todella mukavan oloinen sekä mölleillä, että kilpailevilla. Duo meni radan täysin virheettä paitsi minä palkkasin puomin alastulon joten saimme siitä 10 virhepistettä ja sij. 1. Duoa oli jälleen todella ihana ohjata, yhteispeli sujui todella hyvin. Lopuksi Duo palkittiin myös symppis-palkinnolla :))

****

14.05.

 

Lauantaina meidän kotona oli tupatäynnä väkeä syntymäpäiväjuhlien vuoksi. Vieraita taisi olla noin 50. Mielessäni jo ajattelin, että mitäköhän tästäkin tulee... Bellalla oli hieman kokemusta suurista juhlista joissa oli kerralla tuplasti enemmän väkeä (ylioppilasjuhlani) mutta Duo ja Lucas olivat aivan keltanokkia. Turhaan minä olin moista tapahtumaa jännittänyt. Kuten arvata saattaa Lucas oli aivan onnesta sekaisin kun vieraita tuli näin paljon. Poika parka ei tiennyt minne menisi kun joka puolella oli rapsuttajia. Pikkulapset heittelivät palloa ja poika haki uskollisesti sen aina uudelleen heitettäväksi... Duo kierteli ja kaarteli huoneesta toiseen ihmisten rapsutusten ja tietysti sattumien perässä :) Bellan mielestä turvallisinta oli olla huoneessani siihen asti kunnes ensimmäiset vieraat alkoivat lähtemään. Sen jälkeen Bellakin alkoi tutkimaan ketä meille on oikein tullut kyläilemään ;)

****

11.05.

 

Meidän pieni leijonapoika täyttää tänään 3-vuotta!, Onnea Lucas :) Poika oli kovin onnessaan uudesta leluhiirestä jota päästään vielä tänään kokeilemaan agilityreeneihin ;) Onnea myös sisaruksille Ellelle sekä Khanille rapakon taakse!.

****

09.05.

 

 

Tänään olimme lenkkeilemässä Saaren kansanpuistossa, lenkkiseurana meillä oli Tuija sekä schapendoessit Höpi, Fasu ja Hile. Ilma oli mitä mahtavin ja koirat selvästi nauttivat vapaana olosta :) Fasu kahlaili järvessä muiden katsellessa, tosin myös Hile erehtyi sinne juoksemaan hepulikohtauksen aikana ;) Lucasta vesi kiinnosti, mutta pojan mielestä erityisen hauskaa oli varsinkin rantahiekassa kieriminen... Tytöt pysyttelivät kaukana etteivät vaan kastuisi, hienohelmat... ;) Kiitos Tuijalle mukavasta lenkkiseurasta!. Illalla olimme jälleen Liedossa agilitykurssin parissa.

****

08.05.

 

 

Olimme tänään Forssan Pussikoirien järjestämissä agilitykilpailuissa, kerrankin ei tarvinnut ajaa kauemmaksi. Arvaa miten meidän kävi... Tai minulle kävi... Unohdin radan ihan totaalisesti kesken suorituksen!. Tälläistä ei ole minulle sattunut vielä koskaan!. Kamalaa, en muistanut yhtään minne minun pitää mennä. Duo oli kuitenkin ihan oikein menossa aalle, mutta minä pysäytin sen kun piti katsoa numeroita... Tuloksena oli kielto aalta ja hieman yliaikaa :-o  Tästä saan syyttää vain itseäni... Koira osaa radan, mutta minä en... Loppujen lopuksi olimme kuitenkin toisia. Itse suoritus ja rata meni todella hyvin lukuunottamatta tuota minun "pientä" black outtia... Kyllä meillä on nyt epäonnea, kirjaimellisesti!. Bella teki nollaa kolmanneksi viimeiselle esteelle asti, mutta sitten hyppäsi renkaan vierestä ja sitten vielä takasin päin tuloksena siis hyl... Takasin päin sentään hyppäsi  ihan oikeasta kohdasta :)

****

07.05.

 

 

Olimme Bellan, Duon ja Lucaksen kanssa Urjalassa match showssa. Ilmoitin Duon sekä Lucaksen pieniin koiriin, Bella sai tyytyä turistin rooliin :) Duo voitti parinsa (shetlanninlammaskoira) eli sai punaisen nauhan. Lucas saikin hurmata tuomarin ilman paria ;) Lucas sai myös punaisen nauhan. Punaisten kehässä kävikin sitten niin, että minä esitin Duon ja Lucaksen esitti paikkakuntalainen ennestään meille tuntematon tyttö (kiitos avusta!). Duo oli lopulta pienten punaisten 3. ja Lucas oli hienosti pykäleen alempana olemalla punaisten 4. Päivällä tein vielä Duolle jäljen, jonka neiti ajoi todella hienosti tutulla tryffelipossu äänellä :)

****

05.05.

 

 

Tänään matkasimme Lietoon Tsaun järjestämiin agilitykilpailuihin. Päivä ei mennyt ihan putkeen... Duo teki heti alussa harmittavan virheen juoksemalla puomin alla olevaan putkeen. Loppu rata menikin sitten tosi hienosti :) Bellan kanssa ohjaus oli ihan hukassa, ekassa startissa Bella sai 10 ja oli 7. Toinen startti ei mennyt yhtään paremmin, rata oli aika hirveä, tulostasoa kuvastaa se, että 3 koiraa sai tuloksen! (11 koiraa medi 3-luokassa). Meidän Bella voitti todella "hienolla" tuloksella 10,11! :) Bella kielsi puomin (leikkasin huonosti) ja meni sivulta puomille joten tuli puomin ylösmenolta kontaktivirhe. Enpä ole moisella tuloksella ikinä voittanut mitään luokkaa! :)

****

02.05.

 

Olimme Emmin ja koirien kanssa Loimosissa muutaman tunnin metsälenkillä. Koirat juoksentelivat vapaana ja nauttivat olostaan. Porukan onnellisin taisi kuitenkin olla Lucas, joka sai nähdä ihanan "tyttökaverinsa" brasilianterrieri Ellin. Kiitos Emmi lenkkiseurasta :) Ilta meni jälleen Turussa agilitykurssin parissa :)

****

01.05.

 

Tänään matkasimme Duon, Lucaksen ja Bellan sekä Tuijan ja Hileen (schapendoes) Match Showhun Somerollle. Lucas ja Duo olistuivat aikuisten sarjaan, jossa oli noin 60 koiraa (pieniä ei ollut erikseen). Lucas voitti parinsa (shetlanninlammaskoira) ja myös Duo voitti parinsa (karjalankarhukoira) joten punaisten kehässä minä esitin Duon ja Tuija Lucaksen (kiitos!). Tuomari poimi Duon 8. parhaan joukkoon, mutta ihan palkintosijoille emme päässet :) Hile voitti sinisten pennut :)

****

30.04.

 

 

Olin luennolla Ressunrastin majalla. Luento käsitteli koirien lihashuoltoa ja hierontaa. Luento oli erittäin hyvä ja hyödyllinen, taas sai oppia paljon uutta. Lopuksi muutama koira pääsi mallikappaleeksi hierottavaksi muiden katsellessa. Yksi niistä oli meidän Duo. Hieroja sanoi Duoa optimaaliseksi :) eli Duo on ihannekunnossa, sopusuhtainen: ravinto & liikunta on hyvässä suhteessa, todella hyvät lihakset joissa aineenvaihdunta toimii. Luennoitsija luulikin Duoa urokseksi lihasten perusteella ja kysyikin mitä minä oikein teen tuon koiran kanssa... Eikä muuten ole ainoa joka on pohtinut samaa ;)

****

27.04.

 

 

Matkasimme Bellan, Duon ja Lucaksen kanssa moikkaamaan hyviä ystäviämme Eteläisiin. Meitä oli vastaanottamassa Päivi ja hänen kaksi bichon friseetä Konsta ja Nelly. Päivä meni mukavasti koirien kirmailua katsellessa ja kuulumisia vaihtaen. Oli mukava nähdä teitä piiiitkästä aikaan :)) Ilta menikin agilityesteitä kantaessa kun muutimme sisähallista ulos. Lopuksi oli reenit ekaa kertaa ulkona. Ihanaa kun ei tarvinnut varoa tolppia ja oli kunnolla tilaa... ;)

****

26.04.

 

 

Pakkasimme Anun pikku tila-autoon (Fiat Punto :) 5 koiraa takapenkille ja lähdimme Saaren kansanpuistoon lenkkeilemään. Oli taas erittäin mukava lenkki ja koiratkin kirmailivat vapaana. On todella hienoa nähdä miten hyvin nämä koirat tulevat toimeen keskenään. Siellä ne istuivat takapenkillä vieri vieressä ilman minkäänlaisia ongelmia :) Takapenkkille ei varmaankaan enempää enää mahtuisi koiria... Kiitos Anu seurasta :)

****

25.04.

 

 

Olimme Emmin ja kumppaneiten kanssa Loimosissa pitkällä metsälenkillä. Oli kyllä niin upea ilma!. Tässä alkaa jo ihan tosissaan odottamaan kesää :) Koirat juoksivat ympäriinsä ja selvästi hekin nauttivat olostaan. Tällä kertaa emme kuitenkaan  nähneet luita vaan peuroja... Kiitos Emmi jälleen kerran hyvästä lenkki seurasta :) Ilta menikin agilitykurssin parissa Turussa.

****

24.4.

 

 

 

Matkasimme Lahden KV näyttelyyn Duon kanssa. Näyttelyyn oli ilmoitettu 9 kpl ländereitä Zidy Munsterhielm-Ehnbergin arvosteltaviksi. Duo oli lopulta hienosti PN-2 ja vara-cacibin arvoinen :) PN-1 ja Vsp oli Duon puolisisko Jetti ja Rop oli Jetin pentu Totti :) Onnittelut Tildalle ja Aliisalle!.

Duon arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen. Kaunis pää, hyvä purenta. Hieman suuret silmät. Erinomaiset korvat. Hyvä runko, häntä. Hieman leveät etuliikkeet ja ahtaat takaa. Erinomainen karva ja väri. Hyvä luonne.

****

23.04.

 

 

Tänään olimme lenkkeilemässä Paavolan metsissä hyvän ystäväni Emmin kanssa ja hänen koiriensa weimarinseisoja Stellan ja brasilianterrieri Ellin sekä rinkassa mukana keikkui myös Emmin poika Jarkko. Oli todella mukavaa katsella koirien kirmailua vapaana. Vainukoira Stella löysi jonkin näköisen n. 45cm pitkän sääriluun, myöhemmin näimme myös jonkun eläimen ison kallon... Varsin antoisa metsälenkki... ;)

****

22.04.

 

 

Yksi on joukostamme poissa :'( Ensimmäinen koirani Janita 10v & 4kk lähti tänään viimeiselle matkalle. Päätös ei ollut helppo, mutta kaikista paras ajatellen pientä urhoollista ytävääni. Janita eli hyvin tervettä elämää lähes viimeiseen asti, kohtaloksi kuitenkin koitui nisäkasvain joka oli levinnyt myös muualle elimistöön. Kiitos kaikista näistä vuosista mitä olemme saaneet kanssasi viettää. Olit minulle Koira isolla Koolla, uskollinen ystäväni. Sinun kanssasi kasvoin elämäni tärkeimmät vuodet ja opetit minua koirien maailmaan. Meillä on jo nyt sinua ikävä... Nuku rauhassa pikkuinen :*

****

21.04.

Vietimme mukavaa päivää patikoiden hyvien ystäviemme kanssa :) Mukana oli bordercollie Noomi ja Irlanninterrieri Ruusa ja heidän omistajansa Anu sekä tietysti Bella, Duo & Lucas. Kävelimme kolme tuntia Liesjärven metsissä, lähinnä luontopolulla. Välillä kuvasimme koiriamme (kuvat tulevat myöhemmin sivuille). Duo pääsi tekemään elämänsä ensimmäistä jälkeä joka onnistui erittäin hyvin. Duo piti tapaansa mukaan kovaa tryffelipossu ääntä... (nuuskutusta) Oli erittäin mukavaa päästä pitkästä aikaa kunnon metsälenkille ja koiristakin näki kuinka he nauttivat täysin rinnoin toistensa seurasta!. Kiitos Anulle ja koirille kivasta päivästä :)

Sivut julkaistu internettiin!!

****

17.04.

 

 

 

 

Tänään olimme Duon ja matkakumppanien Tuijan, Jonin ja heidän koiriensa Höpin, Fasun, Hileen (Schapendoesseja) sekä Hesen kanssa epävirallisessa agilitykilpailuissa Nokialla sekä Match Showssa. Agility meni Duon kanssa hyvin, kontaktit otettiin hyvin, viimeisen kontaktin palkkasin ja tuloksena oli sitten sen vuoksi hyl.  Mätsärissä voitimme parimme joka oli borderterrieri eli saimme punaisen nauhan jatkossa emme kuitenkaan pärjänneet. Olin todella tyytyväinen Duon rauhalliseen käytökseen :) Pienissä oli todella paljon koiria varmaankin lähemmäs viisikymmentä. Päivä oli oikein mukava kiitos matkaseurueelle!.

Lucas palasi tänään aamulla Norjan matkaltaan. Poika oli todella väsynyt ja huomionkipeä. Koko ajan olisi pitänyt rapsutella ja olla lähekkäin :) Taisi pienellä miehellä olla hieman ikävä...

****

16.04.

 

Lucas lähti eilen (perjantaina) Outin mukana Norjaan, tuliaisena oli Norjan muotovalio titteli :) Duo oli ilmoitettu Lietoon yhteen agility starttiin. Emme kuitenkaan päässet kilpailupaikalle erinäisten ongelmien vuoksi mitkä liittyivät autoon... :(

****

28.03.

 

Olin ilmoittanut Turkuun sekä Bellan ja Duon, mutta luonto otti tehtäväkseen  aloittaa muutama päivä sitten (heti Riksun kisojen jälkeen) juoksun. Joten Duo sai tyytyä jäämään kotiin. Bella varmisteli karsintanolla tiliänsä tehden nolla ja ollen 4./19. Vain 7. medi-luokan koiraa sai tuloksen!

****

25.03.

 

 

 

 

Pitkäperjantai oli todellakin nimensä veroinen. Aamulla klo 10 oli lähtö Riihimäelle, onneksi Anu lupasi ottaa Lucaksen hoitoon Noomin ja Ruusan kaveriksi (iso kiitos!!!). Duo oli ilmoitettu ensimmäistä kertaa tammikuun jälkeen kunnon radalle. Tuloksena oli hyl... Duo otti todella hienosti kaikki kontaktit aa, puomi ja keinu. Tämä oli se päätarkoitus!. Nyt sain lisää luottamusta ja ohjattavuus oli aivan ihanaa!. Kiitos Dee Dee!!! :))) Bellan startit olikin 14.00 ja 18.55... Ensimmäiseltä radalta tuli nolla, hieman ihanneaika ylittyi +0,47 sij. 8./42. Rata ei alussa sujunut kauhean hyvin Bella jäi seisomaan puomin ylöstulolle ja sain aikani mainitella tyttöä eteenpäin, puomin jälkeen Bella hapuili meilkein väärälle esteelle. Nolla tuli ja meidän 6. karsintanolla :) Toinen rata oli hyppyrata joka sujui varsin hyvin! nolla ja sij. 11./42. Ohjattavuus tässä radassa oli jo parempi tietysti kamalaa varmistelua... Tämä oli meidän 7. karsintanolla!!! Toisin sanoen Bellalla on oikeus osallistua sm- ja mm-karsintoihin!!! Kuka olisi tämän vuosi sitten uskonut!!!! Vuosi ja kuukausi sitten saimme ensimmäisen nollan 1-luokasta ;o) Kiitos Bee!!! Kotiin saavuimme klo 22. Lucaksella oli ollut todella kiva päivä ja oli tapansa mukaan hurmannut kaikki :)

****

21.03

 

Matkasimme Duon kanssa Tampereen Kv näyttelyyn. Näyttelyyn oli ilmoitettu 6 länderiä. Tuomarina toimi italialainen Marina Guidetti Duo teki debyyttinsä valioluokkaan ollen VSP :) Rop oli Duon puolisiskon Jetin (sama emä) Totti-poika!. Onnea Aliisalle ja Totille!. 

Duon arvostelu: Good mouth. Good head & ears. Nice neck & front. Good topline & behind angulation & coat. Move & showes well.

****

13.03

 

Matkasimme Valkeakoskelle kisoihin Bellan kanssa. Tuloksena oli hyl viimeisellä esteellä... Hyppäsi väärän esteen... Arvaa harmittaako...!!!.

****

28.02.

 

Olimme Epävirallisissa Liedossa. Pääsin mukavasti Tuijan kyydillä (kiitos!). Epävirallisiin menimme ihan sen vuoksi, että katsomme miten koiramme toimivat tällä uudella kontakti menetelmällä (Tuija aloitti remontin Fasun kanssa samaan aikaan) Duo otti todella hienosti kontaktit ja palkkasin namilla. Bella teki nollan ollen 1./11.

****

27.02.

 

Tämän päivän Turun kisan olisi saanut jättää väliin... Aamulla heräsin silmät turvoksissa, ääni, pois, kuumetta ja kamala nuha. Sinnikkäästi itseäni uhmaten lähdin kuitenkin Turkuun... Bella oli ilmoitettu kilpailemaan, tuloksena oli hylky... Sama kohta missä kaikki muutkin tekivät...

****

26.02.

 

 

Vietimme yön Helsingissä yksiössäni, itselläni on kamala flunnsa, ääni pois ja kuumetta. Yökään ei sujunut kauhean hyvin, Bella haukkui koko yön kerrostalosta kuuluneita ääniä... Taisi alakertakin tulla viihteeltä kolmen aikaan, sellaisia tarzan huutoja kantautui alakerrasta. Huonosti nukutun yön jälkeen suuntana oli Kirkkonummi ja hyppyrata. Duo teki oikein hyvän radan, mutta jätti hypyn välistä... Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen ohjattavuuteen :) Bella teki nollan :))) ja oli luokkansa 5./20. Bella ei oikein ollut oma itsensä: hirveän vaisu ja stressaantuneen oloinen. Yö taisi verottaa voimansa kaikilta. Bellan veli Kamu teki ensimmäisen nollan kolmosissa!. Hienoa Outi :)

****

12.-13.02.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lucas ja Duo on nyt sekä Suomen ja Eestin muotovalioita!

Vietimme viikonlopun Tallinnassa. Matkaan lähdimme lauantai aamuna. Mukaan lähti Matti sekä Duo ja Lucas. Outilta haimme vielä leijona narttu Siirin (CC Femme Chic) mukaamme. Helsingin terminaalissa matka seurueeseemme liittyi myös Päivi ja Katja sekä Marika bichon frise Konstan ja Aamun kanssa. Laivamatka Tallinnan meni hyvin ja satamassa saimme heti suuren tilataksin johon me viisi ihmistä, viisi häkkiä ja kaksi trimmipöytää mahduimme... Hotelli sijaitsi aivan keskutassa ja oli erittäin viihtyisä. Ilta menikin mukavasti rupatellen ja kuulumisia vaihtaen. Sunnuntaina matkasimme itse näyttelypaikalle Kalevi Sporhallleniin. Duo oli ensimmäinen meidän koirista joka meni kehään ja tuomarina toimi Hollantilainen Hans Van Den Berg. Tuomari piti kovasti Duosta sekä esittäjästä... ja Duo olikin Rop sertin ja cacibin kanssa. Seuraavaksi olikin bichoneiden vuoro: Päivi ja Konsta olivat Rop ja Aamu ja Katja PN-2 saaden cacibin. Sitten olikin leijonien vuoro: Lucas oli Vsp saaden sertin ja cacibin. Siiri oli PN-2 saaden vara-cacibin. Se saiko Siiri sertin ei ole vielä selvää sillä Rop-leijonalla Metellä (CC Guelle Fille) on vanhojen sääntöjen mukaan Eestin serti, mutta tämä kai selviää jossain vaiheessa.

Laivalle ehdimme ajoissa, mutta valitettavasti emme voineet jäädä ryhmiin laivan lähdön vuoksi. Itse paluumatka laivalla oli aivan hirveä tuulen vuoksi... Laiva keinui ja ihmiset voivat huonosti eikä automatkakaan ollut mukava Forssaan ajoimme huippunopeudella 60km/h...Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava kiitos matkaseurueelle!. Koirakaverimme Noomi (borcol) nousi tänään 2-luokkaan, Onnea Anu!! :)

 

Kuva menomatkalla laivasta: Duo, Lucas ja Siiri

Duon arvostelu: Very nice in type, good size, nice in head. Dark eye, good front a rear, good longs of body, good tailset. I like colour/coats texture. Exelent mover.

Lucas arvostelu: Male of good size, good expression, bite ok. Dark well rounded eye, could have a bit moore forechest, level topline. Well angulate in rare (?), abit wide front movement. Nice coat and quality of coat.

09.02.

 ****

Pääsin Outin mukaan Espooseen Kennelliiton tiloihin jossa oli leijonien tuomarikollegio. Lucas oli mukana mallikappaleena 8 muun leijonan kanssa. Taas tuli opittua paljon uutta rodusta!.

****

30.01.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään matkasimme Turun KV näyttelyyn. Näyttelyyn oli ilmoitettu 12 länderiä ja tuomarina toimi Ruotsalainen Karl-Erik Johansson. Duo oli ilmoitettu ekaa kertaa avoimeen luokkaan. Tuomari oli todella tiukka vain kaksi länderiä sai exelentin ja toinen oli meidän Duo. Loppujen lopuksi Duo oli ROP saaden sertin => FIN MVA ja cacibin!. Voisiko tämä näyttelyvuosi paremmin alkaa!!. Olen NIIN onnellinen!!!!

            

    Kuvissa Uunituore Suomen Muotovalio :)

Duon arvostelu: Medestor. Utmärk typ. Mycket typiskt huvud. väl?? brun mörke något runda ögön. Bra bett(?). Brahals och rygg valbaren svans(??) Bra gröskorg (?). Tillräckliga vinklar. Rör sig leva från sidan men ganska brett fronter. Gansa bra päls.

****

08.01.

 

 

Lähdimme Lietoon agilitykisoihin. Duon rata meni aivan pipareiksi, ensin kielto kepeiltä (mitäs menin väliin sörkkimään) ja sitten aan ja puomin alastulo... Oikein hävettää!. Nyt menee kontaktit remonttiin, ekaa kertaa Duo ei ottanut kahdelta eri esteeltä kontaktia. Aika oli taas älyttömän nopea taisi olla 2-luokkien kovin aika (-13,73) eli aikaa olisi varmistella... Kiitos Jonna kun opastit uutta tapaa! (tassut maassa, peppu kontaktilla) Nyt tulee kisataukoa... Bella teki ensimmäisellä radalla hienon nollan :o) Ollen luokkansa 4./26. Aika pitkiä kaarteita tuli tehtyä, mutta olen tyytyväinen! pääasia, että on nolla!!!! eli meidän 4. karsintanolla :) Toinen rata oli hyl, hyppäsi väärän hypyn...

****